Suomalaiset tennisnuorukaiset Emil Ruusuvuori ja Patrik Niklas-Salminen ovat edenneet välieriin Falunin ITF-turnauksessa.
Molemmat pelaajat ovat ottaneet kolme voittoa. Arpa heitti Ruusuvuoren ja Otto Virtasen samaan kaaviolohkoon ja näin suomalaislupaukset kohtasivat toisella kierroksella. Ruusuvuoren varmuus oli tällä kertaa voitonavain ja hän eteni puolivälieriin 6-2, 6-0 voitolla. Välieräpaikka varmistui torstaina voitolla kahdeksanneksi sijoitetusta vietnamilaisesta Nam Hoang Lynistä 7-6, 6-3.
Niklas-Salminen puolestaan selvitti ensimmäisellä kierroksella vastustajan ottelupallon, jonka jälkeen kaatuivat vakuuttavasti valkovenäläiskarsija Alexander Zgirovsky 6-3, 6-3 ja puolivälierässä kolmanneksi sijoitettu tsekkiläinen David Poljak 6-1, 7-6.
Ruusuvuori kohtaa perjantaina välierässä sijoittamattoman saksalaisen Johannes Haerteisin klo 17:30. Niklas-Salminen pyrkii kohti finaalia ruotsalaista villin kortin turnaukseen saanutta Jonathan Mridhaa vastaan samaan aikaan.
Oona Orpanan oiva vire jatkuu Turkissa
Oona Orpana pelasi viime viikollakin Turkissa käydyssä ITF-turnauksessa hienosti. Hän saavutti finaalipaikan nelinpelissä ja puolivälieräpaikan kaksinpelissä. Nyt 17-vuotias suomalainen on jälleen edennyt kaksinpelissä puolivälieriin ja nelinpelissä välieriin.
Kaksinpelissä sijoittamaton Orpana on voittanut kaksi ottelua. Ensin kaatui turkkilainen Cemre Anil 6-1, 3-1 (luovutus) ja toisella kierroksella viidenneksi sijoitettu venäläinen Vasilisa Aponasenko 6-2, 6-3. Huomisessa puolivälierässä klo 10:00 alkaen vastaan asettuu 18-vuotias ykkössijoitettu serbialainen Draginja Vukovic.
Nelinpelissä Orpanan parina on viime viikon tapaan 17-vuotias latvialainen Alise Cernecka. Sijoittamaton pari on voittanut kaksi ottelua matkalla välieriin. Torstain puolivälierässä kukistui kovan taistelun jälkeen neljänneksi sijoitettu yhdysvaltalaispari Sarah Lee/Holly Verner 6-4, 4-6, 10-7. Perjantain välierässä on vastassa Eva Garkusha (RUS)/Nina Ugrelidze (USA).
Lähde: Suomen Tennisliiton tiedote

































