Suomen noviisitytöt ottivat tänään ilahduttavasti kolmoisvoiton Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Vantaan Valtti Areenalla. Selkeän voiton vei Ljubov Efimenko pistein 112,45, toiseksi luisteli Jenni Saarinen pistein 100,45 ja kolmanneksi Nelma Hede 96,79.Neljännen sijan otti Tanskan Kristinna Jensen pistein 83,81. Suomen menestystä täydensi Nanna Försterin kahdeksas sija.

Lahden Taitoluistelijoita edustava Efimenko onnistui hyvin molempina kilpailupäivinä ja oli sekä lyhyt- että vapaaohjelman paras. Vasta 12-vuotias Efimenko osoitti hallitsevansa laajan repertuaarin kolmoishyppyjä ja pystyi näyttämään ne myös kilpailutilanteessa. Ensimmäistä kertaa PM-kilpailuihin osallistuva luistelijatar oli myös itse hyvin tyytyväinen luisteluunsa.

Norjan Sondre Oddvoll Böe voitti puolestaan noviisipoikien Pohjoismaiden mestaruuden. Norjalainen voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman ja keräsi yhteispisteet 100,21. Toiseksi sijoittui Ruotsin Illya Solomin pistein 93,25. Suomen Roman Galay oli kolmas pistein 90,15. Galay oli molempina päivinä kolmas ja paransi sijoitustaan pykälällä viime vuodesta. Kasperi Riihimäki oli viides, Christianas Volodinas kahdeksas ja Henri Schröter yhdeksäs.