Yhteistoimintaneuvottelut koskivat Salibandyliiton organisaation rakenteen, sektorien resurssoinnin ja työnjaon sekä organisaation sisäisen yhteistyön mallien uudelleenarviointia. Yt-neuvottelut alkoivat maaliskuussa ja ne saatiin päätökseen huhtikuun lopussa.

Yt-neuvottelujen taustalla olivat salibandyn päivitetty strategia, tarve varmistua liiton toiminnan tehokkuudesta, organisaation henkilömuutokset viimeisen kahden vuoden aikana sekä liiton ja sen omistaman SSBL Salibandy Oy:n työnjaon muuttuminen.

Merkittävimmät muutokset tulevat kilpailutoiminnan sekä seuratoiminnan ja harrastamisen sektoreihin. Henkilöresurssien osalta yt-neuvottelut johtivat siihen, että kaksi henkilöä poistuu Salibandyliiton palveluksesta – toinen eläköityy ja toisen työsuhde päättyy. Lisäksi tulee useampia avoimia rekrytointeja lähiaikoina.

– Haluamme panostaa voimakkaasti seurarajapintaan, harrastamisen kehittämiseen sekä alueellisen toiminnan tukeen. Käytännössä tämä näkyy muun muassa siten, että jatkossa kullakin toiminta-alueella on oma seuratoimintapäällikkönsä sekä sarjavastaavansa, toiminnanjohtaja Ilmivalta taustoittaa ja jatkaa:

– Alueita on neljä: etelä, länsi, itä ja pohjoinen. Seuratoimintapäälliköiden tehtävinä ovat alueen tiivis yhteydenpito seurojen kanssa sekä seurojen tukeminen. Sarjavastaavat huolehtivat alueen sarjatoiminnasta.

Lähde: Salibandyliiton tiedote

Kuva: Jarmo Koskela

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)