Snookerin MM-kisoissa Englannin Sheffieldissä on kolme pelaajaa selvittänyt tiensä jo kahdeksan parhaan joukkoon.

He ovat Pohjois-Irlannin Mark Allen ja englantilaiset Shaun Murphy sekä Barry Hawkins.

Lauantaina käynnistyi toisen kierroksen ylivoimaisesti odotetuin ottelu, kun Englannin Ronnie O’Sullivan aloitti puolivälieräpaikan jahtaamisen Skotlannin John Higginsiä vastaan.

Herrat ovat kohdanneet pitkien ammattilaisuriensa aikansa toisensa useasti ja Sheffieldin Crucible-teatterista voitot kuudesta aiemmasta kohtaamisesta ovat tasan 3-3.

Tänä vuonna tilanne saattaa kuitenkin kääntyä O’Sullivanin eduksi, sillä seitsemän maailmanmestaruutta ja yhteensä 23 major-voittoa urallaan ottanut englantilainen aloitti toisen kierroksen ottelun suvereeniin tyyliin.

O’Sullivan johtaa ottelua ensimmäisen jakson jälkeen erin 6-2. Kahdeksaan ensimmäiseen erään englantilainen iski yhteensä viisi vähintään 70 pisteen lyöntisarjaa ja neljänteen erään syntyi myös ottelun isoin sarja, 137 pisteen pöydän tyhjennys.

Ottelupari jatkaa taisteluaan sunnuntai-iltana kello 21:00, kun luvassa on seuraavat kahdeksan erää. Ottelu saattaa päättyä jo sunnuntai-iltana, sillä voittoon toisella kierroksella tarvitaan 13 erävoittoa.

Aiemmin vastaavassa tempussa onnistui Murphy, joka kaatoi Kiinan Xiao Guodongin erin 13-3.

Mikäli Higgins voittaa vähintään kaksi erää sunnuntaina O’Sullivania vastaan pelataan ottelu loppuun maanantaina.

O’Sullivanin ottelun voittaja kohtaa voittajan otteluparista Chris Wakelinin ja Australian Neil Robertsonin väliltä. Ottelupari on tasatilanteessa 4-4 ensimmäisen jakson jälkeen.

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)