Snookerin MM-kisoissa nähtiin todella karmea sulaminen toisen kierroksen ottelussa Ronnie O’Sullivanin ja John Higginsin välillä.

Lauantaina ensimmäisen jakson jälkeen ottelua tylyllä tavalla erin 6-2 johtanut O’Sullivan oli sunnuntaina pahasti jäässä ja onnistui voittamaan vain kolme erää kahdeksasta.

Englantilainen johtaa ottelua ennen maanantain päätösjaksoa erin 9-7. Otteluvoittoon tarvitaan yhteensä 13 erävoittoa.

Sunnuntain session ensimmäiset neljä erää pelattiin tasan. Näissä O’Sullivan teki 116 ja 80 pisteen lyöntisarjat, ja Higgins onnistui tekemään 83 ja 55 pisteen sarjat.

Tauon jälkeen O’Sullivan teki 91 pisteen sarjan, mutta Higgins vei tämän jälkeen session kolme viimeistä erää nimiinsä.

Vaikka tilastojen valossa O’Sullivan on Higginsiä vielä selvästi edellä 16 pelatun erän jälkeen, niin englantilaisella oli loistavia mahdollisuuksia edetä yö-tauolle jopa 11-5 -johdossa, mutta karkeat ohilyönnit loistaviin paikkoihin maksoivat karulla tavalla.

Mikäli MM-turnauksen yksi suurimmista mestarisuosikeista ei terävöitä peliään maanantaina heti ensimmäisissä erissä, niin Higgins voi kääntää ottelun nimiinsä.

Ottelun viimeinen jakso pelataan kello 15:00 alkaen. Samaan aikaan Mark Selby ja Kiinan Wu Yize pelaa oman ottelunsa loppuun. Yize johtaa ottelua erin 9-7.

Turnauksen puolivälierät pelataan tiistain ja keskiviikon aikana. Välierät käydään torstaista lauantaihin ja loppuottelu viikon päästä sunnuntaina sekä maanantaina.

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)