
Norjan mäkihyppymaajoukkueen ympärillä pyörivä kohu ei ota laantuakseen. Nyt kolme entistä norjalaishyppääjää myöntää huijanneensa.
Norjan mäkihyppymaajoukkue jäi kiinni hyppypukujen manipuloinnista Trondheimin MM-kisoissa ennen suurmäen kilpailua. FIS hyllytti torstaina Norjan maajoukkueen johtohenkilöiden lisäksi myös hylätyt kilpailijat Marius Lindvikin ja Johann Andre Forfangin.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun norjalaishyppääjät ovat huijanneet. NRK:n haastattelemat Daniel-Andre Tande, Johan Remen Evensen ja Anders Jacobsen myöntävät myös huijanneensa oman uransa aikana.
Mäkihyppypuvuissa on hyvin tarkat mitat, että ne ovat hyppääjille istuvat eivätkä liian isot. Mitä isompi hyppypuku, niin sitä enemmän liitopintaa.
– Se on jotain mitä kaikki tekevät. Voin sanoa itse tehneeni sen useita kertoja, olympiavoittaja ja maailmanmestari Tande kommentoi.
– Jos huijaamiseksi lasketaan se, että pidin pukua, jonka tiesin olevan liian iso, niin siinä tapauksessa olen huijannut, Vancouverin olympialaisten pronssimitalisti Jacobsen paljasti.
Samoilla linjoilla oli myös Evensen.
– Minua ei ole koskaan hylätty kisoissa, mutta olen hypännyt puvuissa, jotka olen tiennyt olevan liian isoja. Joten ikävä kyllä minun täytyy sanoa huijanneeni, kolminkertainen arvokisamitalisti Remen Evensen toteaa.
Remen Evensenin kommentti kävi lopulta yllättävän kalliiksi, sillä NRK erotti hänet paljastuksen jälkeen asiantuntijan roolista.