Norjalaismäkihyppääjä Sondre Ringen on ilmoittanut lopettavansa kilpauransa. Ringen loukkaantui vakavasti vuonna 2023 kaaduttuaan.

Ringen kaatui jouluaattona 2023 Continental Cupin kilpailussa Engelbertissä Sveitsissä. Hän sai vakavia vammoja, kuten muun muassa kolme aivoverenvuotoa eri kohdissa.

28-vuotias Ringen on kuntouttanut itseään, mutta on päättänyt haaveet paluusta mäkihypyn huipulle. Hän ei ole kisannut Engelbertin jälkeen. 

– Ottaen huomioon kehitykseni viime vuonna, näen selvästi, ettei kropastani ole urheilemaan huipputasolla pitkään aikaa, jos koskaan. Näin olen raskain sydämin laitan sukset hyllyyn, Ringen kertoi sosiaalisessa mediassa.

Parhaimmillaan Ringen sijoittui maailmancupissa Holmenkollenin suurmäen kilpailussa sijalle 18. Vikersundin lentomäestä hän leiskautti ennätyksekseen 241 metriä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Kannustaako Stars-legenda Jere Lehtinen tällä kertaa vastustajaa – edes hieman? (LeijonaUutiset.fi)