Maanantaina menehtynyt hiihtolegenda Eero Mäntyranta sai osakseen kunnioittavia kannanottoja etenkin Pohjoismaissa.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kuvaili, että Mäntyrannalla oli ”upea tekniikka ja kaunis, tehokas hiihtotyyli”.
– Hän oli lisäksi ruotsalaisten kovin vastustaja hiihtoladuilla 60-luvun alkupuolella, SVT:n toimittaja Ingemar Jansson kirjoitti.
– Suomalainen hiihtokansa suree. Mäntyranta oli yksi Suomen historian suurimmista hiihtäjistä, Aftonbladet jakoi myötätuntoaan.
Norjalainen ex-hiihtäjä Odd Martinsen, 71, muistaa Mäntyrannan erittäin lämpimästi.
– Hän oli taiteilija suksilla. Hän tanssi yli latujen. Eero oli elegantti mies niin ladulla kuin sen ulkopuolella, Martinsen sanoi Verdens Gang -lehdelle.
Uutistoimisto AP laati Mäntyrannan poismenosta uutisen, joka levisi erittäin laajasti englanninkieliseen lehdistöön. Uutisessa Mäntyrantaa kuvaillaan muun muassa ”yhdeksi suomalaisen hiihdon suurimmista tähdistä”.
Lappilaisesta Pellon kunnasta (entisestä Turtolasta) kotoisin ollut Eero Mäntyranta hiihti kolme olympiakultaa, kaksi maailmanmestaruutta ja seitsemän muuta arvokisamitalia. Hän kuoli maanantaina pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli kuollessaan 76-vuotias.

































