
Golfin maailmankartta on todellisen ravistelun alla, kun kaksi maailman suurinta kiertuetta, PGA Tour ja LIV Golf, lyövät hynttyyt yhteen yhteisen yrityksen merkeissä. Nyt asia on edennyt, kun PGA:n hallitus käsitteli asiaa keskenään.
Golfin PGA Tour -kiertueen hallitus kokoontui tiistaina keskustelemaan tulevasta yhteisyrityksestä LIV Golf -kiertueen kanssa. Kokouksen jälkeen johtoporras ilmoitti, että se aikoo edetä sopimuksen suhteen huolimatta muualta kuulluista vastalauseista.
Hallitus ei odotetusti vielä äänestänyt sopimuksesta, sillä se on monilta osin vielä keskeneräinen. Tavoitteena oli kuitenkin, että asiat selkiytyisivät kaikkien näkökulmasta katsottuna.
Varsinainen lopullinen päätös sopimuksesta tehdään äänestyksen jälkeen, kunhan sopimus saadaan ensin valmiiksi. Tässä voi mennä vielä useita kuukausia.
Hallituksen hyväksyntä, jos se tulee, ei kuitenkaan vielä takaa sopimuksen läpimenoa. Yhdysvaltain Oikeusministeriön kilpailuviranomaisten sääntelyviranomaiset ovat sopimusta tutkivien hallituksen virkamiesten joukossa, ja he voivat lopulta yrittää estää sen.
Sopimusluonnos tulee olemaan tarkastettavana ensi kuussa Yhdysvaltain senaatissa, jossa senaatin alakomitea on asettanut kuulemistilaisuuden heinäkuun 11. päiväksi.
Lue myös:Golf-maailmassa rauha maassa – Kiertueiden yhteistyösopimus etenee