Antti Aalto oli paras suomalainen sunnuntaina, kun Trondheimin MM-kisoissa hypättiin normaalimäen kilpailu.

Aalto oli 12:s. Kyseessä on hänen uransa paras sijoitus MM-tasolla.

Vilho Palosaari ei ehtinyt hyppäämään yhtään kisahyppyä, sillä hänet hylättiin sääntöjen vastaisen hyppypuvun vuoksi.

Palosaari oli ”lievästi” eri mieltä tuomariston ratkaisusta ja teki sen myös selväksi Ylen tv-haastattelussa.

– Haaramitta oli liian alhaalla. Ihan naurettavaa, Palosaari latasi.

– Oli varmaan millistä kiinni. Mutta ei voi mitään, hän jatkoi.

Palosaari kertoi, että hänen pukunsa oli eri, millä hän hyppäsi koekierroksella. Kisapuku ehti kastua ja näin ollen siitä tuli raskaampi.