Harri Ollia ei valittu Suomen joukkueeseen lauantaiseen normaalimäen kisaan eikä sunnuntaiseen sekajoukkuekisaan, vaikka harjoituksissa hän hyppäsi lupaavasti. Julkisuudessa on spekuloitu, että Ollin yhteistyö ulkomaisen peliyhtiön kanssa olisi johtanut hyllytykseen, mutta asia on kiistetty moneen kertaan.
Maanantaina Ollia ei nähty Suomen joukkueen harjoituksissa. Suomen päävalmentaja Jani Klinga kertoi Ilta-Sanomien mukaan Ollin jääneen harjoituksista pois varotoimenpiteenä flunssaoireiden mukaan.
Suomalaiset suorittivat maanantaina vain oheisharjoituksia. Suurmäkeen suomalaishyppääjät menevät harjoittelemaan tiistaina. Mielenkiinnolla odotetaan, nähdäänkö Ollia silloin tositoimissa.
































