Mikko Korhonen ei saanut peliään kulkemaan London Golf Clubilla Englannissa jatkuneessa European Tourin kilpailussa. Hän käytti Cazoo Classic -turnauksen toiseen kierrokseen 78 lyöntiä, ja on karsiutumassa jatkosta.
Heritage-kentän 10. reiältä startannut Korhonen jäi perjantaina tyystin ilman birdiejä. Bogeja hänelle kirjattiin neljä, joista kolme tuli ensimmäisellä kenttäpuoliskolla. Tämän lisäksi Korhonen teki yhden tuplabogin kolmanneksi viimeisellä reiällä.
Jaetulla yhdeksännellä sijalla ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Korhonen on pudonnut tulosluettelossa 90 pykälää, kun päivän pelitapahtumat ovat edelleen kesken.
Korhosen kilpailut jatkuvat elokuun viimeisellä viikolla Sveitsissä pelattavassa Omega European Mastersissa.
Englannin Dale Whitnell (-10) oli kierroksen loppuhetkillä turnauksen kärkipaikalla. Suomalaisista Kalle Samooja (-4) jakaa 24. sijaa. Myös Sami Välimäki (-1) on yltämässä jatkokierroksille. Janne Kasken pelit päättyvät Korhosen tavoin kahteen kierrokseen.
Lähde: Mikko Korhosen tiedote.

































