Golffari Mikko Korhonen pääsi pelaamaan Euroopan kiertueen Qatar Masters -kilpailuntoisen kierroksen alun huomattavan tyynessä kelissä avattuaan kierroksensaaikaisin aamulla jo ennen seitsemää.

Kierroksensa reiältä 10 aloittanut kokenut suomalainen käytti paikanhyödykseen ja viimeisteli ensimmäiset yhdeksän reikää kaksi alle parin.Tuulen navakoiduttua tuloksenteko vaikeutui, mutta Korhonen selvittikierroksensa lopulta tuloksella 70 (-2).

Hän nousi yhteistulokseen -2, jolla hän jakaa kisan toisen kierroksenollessa yhä kesken sijaa 42. Tulos tulee viemään Korhosenjatkokierroksille neljättä kertaa kauden viidessä startissa.

– Keli oli tänään eilistä helpompi. Tuuli kyllä nousi taas loppua kohden.Kierroksen puolivälissä oli hyvä jakso, mutta loppu oli taas yhtätaistelua, Korhonen sanoi tiedotteessa.

– Löin muutaman huonon lyönnin ja puttasin pari lyhyttä puttia ohi –pienestä on hyvä tulos kiinni. Kärsivällisyyttä koetellaan, se on täälläpelin henki, hän jatkoi.

Tapio Pulkkanen on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -1. Kalle Samoojaja Kim Koivu pelaavat iltapäivän ryhmissä. Kisan kärkitulos on -8.

Lähde: Tiedote.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)