
Golfin naisten US Openin kolmas kierros oli Suomen Matilda Castrenin osalta hurja. Hyvin sujunut kierros kääntyi päälaelleen reiällä 13, kun siinä vaiheessa yhden alle parin kierrostaan olleen Castrenin avaus päätyi griinibunkkeriin.
Castren meni katsomaan, miten pallo bunkkerissa makaa, ja hän huomasi irtokiven pallonsa vieressä.
– Varmistin tuomarilta, että irtokivet saa siirtää. Sillä hetkellä, kun koskin siihen, se mureni. Se olikin hiekkaa. Luulin, että se oli kivi, missä oli kovettunutta hiekkaa ympärillä, mutta se olikin kokonaan hiekkaa. Se todettiin pallon paikan parantamiseksi, kaksi rangaistuslyöntiä sääntörikkeestä saanut Castren kertoi todella pettyneenä.
Neljän lyönnin ja kahden rangaistuslyönnin jälkeen Castrenin tuloskorttiin merkattiin 13. reiältä 6 lyöntiä.
– Se oli kova pala purtavaksi siinä vaiheessa. Siitä oli vaikea palata normifiiliksiin.
Castrenin jatkoi kierrostaan kolmella parilla, ja hänellä oli hyvät saumat birdieenkin, mutta se lipsahti aivan reiän vierestä ohi. 17. reiällä Castrenilla oli hieman liian aggressiivinen linja tiiltä, ja koko päivän reippaasti puhaltanut tuuli nappasi palloon kiinni.
– Tuuli oli oikealta vasemmalle. Se painoi sitä vähän liikaa, osui puuhun ja kimposi siitä outtiin, Castren sanoi murheen murtamana.
Tuloksen 76 (+5) lopulta kirjannut Castren putosi reilusti tuloslistalla. Hän on tällä hetkellä sijalla 59, kun kärkiryhmät vasta aloittivat kolmannen kierroksen. Castrenilla oli tunteet syystäkin pinnassa kierroksen jälkeen.
– Oli aika nihkeä ja vaikea lopetus. Tuntuu aika hirveältä tällä hetkellä. Se alkurundi oli niin hyvä. Tuntui, että oli hyvät saumat parantaa tulosta ja sijoitusta. Mutta tuollaista se golf välillä on. Sille ei mahda mitään. Nyt koetan jotenkin kerätä itseni huomiselle, Castren sanoi ääni väristen.
Kilpailun päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Lue myös:Huikea voittoputki! Iga Swiatek valloitti taas Ranskan