Kumparelaskun maailmancupkausi avattiin Kuusamon Rukalla lauantaina. Paljon kehuja keränneessä kumpareikossa nähtiin hieno kilpailu, joka huipentui näyttävään superfinaaliin.

Suomalaislaskijoista alkukilpailussa parhaiten onnistui Jussi Penttala, joka laski yhdeksänneksi. Ville Miettusen kohtaloksi tuli olla ensimmäinen finaalista pudonnut laskija 17. sijan myötä.

Jimi Salonen laski alkukilpailussa hyvin, mutta tuomaristo ei arvostanut MM-kisoissa kahdeksanneksi laskeneen muuramelaisen suoritusta, ja tuloksissa Salonen oli 23. sijalla. Arttu Kiramon sijoitus oli 30.

Finaalissa Jussi Penttala ei onnistunut aivan alkukisan malliin. Pisteet 22.88 riittivät 14. sijaan, ja kuuden laskijan superfinaali paikka jäi vielä odotuttamaan tulevaa.

– Sain alkukisaan hyvän laskun ja siihen olen todella tyytyväinen. Finaalin pari virhettä rokottivat sitten sen verran, että lopputuloksissa tuli yhdeksäs sija, Jussi Penttala totesi laskuistaan.

Penttala hyppäsi alahyppyristä erittäin hienon trukki-korkin, joka erotti suomalaisen edukseen muista laskijoista.

– Viime kaudella sen hypyn työstäminen alkoi. Kesällä jatkoin sen harjoittelua vesihyppyrissä ja lumelle Zermattissa. Oli hienoa tuoda se nyt mukaan myös kisaan, Penttala kertoi.

Miesten kilpailun voittoon laski viime kauden kumparelaskua hallinnut Kanadan Mikael Kingsbury, joka otti ykkössijan ennen maanmiestään Alex Bilodeauta. Kolmanneksi superfinaalissa laski Japanin Shoe Endo.

Naisten kilpailun ykkönen oli USA:n Hannah Kearney. Toiseksi tuli Kanadan Justine Dufour-Lapointe ja kolmanneksi kokenut Japanin Aiko Uemura.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)