Stella Hagelstam ja New Hill Julitrea uusivat kolmen vuoden takaisen Suomen mestaruutensa Hyvinkäällä. Ratsukko ratsasti todella korkeat pisteet molempina päivinä ja keräsivät yhteispisteet 148.789. Hopeaa nappasi Anu Sironen ratsunsa San Quellen kanssa. Pronssin vei viime vuoden kultamitalistipari Anna von Wendt ja Denzel.
Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni tänään kürissä!” riemuitsee Hagelstam, joka keräsi suorituksellaan huikeat 76.310 prosenttia.
”Minulla on kaksi küria, toinen teknisesti helpompi ja toinen teknisesti vaikea. Halusin haastaa itseäni, eilen oli niin hyvä fiilis New Hill Julitrean kanssa ja se on niin paljon rennompi nivelsuitsilla, että ajattelin kokeilla. Kannatti!”
Helsinkiläinen Hagelstam ja New Hill Julitrea ovat vuoden 2018 kultamitalistit. Sen jälkeen pari on tehnyt valmennuksessaan muutoksia. Suitsitus on muuttunut kangista nivelkuolaimeen mutta heillä on myös uusi valmentaja, tanskalainen Daniel Bachmann.
”Sangraal ei jää minulle enää Euroopan mestaruuksien jälkeen. Mietin Danielin kanssa, että millä nyt Pariisiin. Daniel vain tokaisi, että no onhan sinulla Juulia. Totta, eihän ajatus mahdoton ole!” tuumaa Hagelstam.
Vaikka FWB-tamma New Hill Julitrea on tuolloin jo 19-vuotias, se on Hagelstamin mukaan niin hyvässä kunnossa ja säästeliäästi ratsastettu, että ikä jää vain numeroksi. Myös ensi vuoden MM-kilpailuja ratsastaja pitää mahdollisena hevosen kanssa.
Hopeaa ratsastanut ypäjäläinen Anu Sironen on todella iloinen kilpailunsa tuloksesta Hyvinkään Urheiluratsastajien järjestämissä kilpailuissa Hyyppärässä.
”Enhän minä tällaista olisi ikinä odottanut. Ei minulla liiakseen GP-ratoja takana ole, ja emmin tännekin tuloa vielä viime viikolla. Mutta kiva näin”, naurahtaa Sironen.
11-vuotias FWB-tamma San Quelle on Sirosen itse kasvattama ja kouluttama. Se ei ratsastajan mukaan ole ehkä se laadukkain yksilö, mutta kovin yritteliäs ja kaikin puolin ihana hevonen on kuitenkin kyseessä.
”San Quelle on tasainen ja todella yritteliäs. Antaa aina 110 % itsestään. Ja on se parantunut paljon, mutta kyllä minä olen yllättynyt, että se GP-tasolla suorittaa näinkin hyvin.”
Tutkijana päivätöitä tekevä Sironen on sopinut kolmen vuoden työsopimuksen Englantiin ja ottaa matkalle hevosensa mukaan. ”Ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja suunnata Kyra Kyrklundin treeniin. Olen aiemmin työskennellyt Kyralla neljä vuotta. Nyt hevoseni muuttavat ehkä eri tallille, mutta aion käydä Kyran valmennuksissa.”
Myös pronssimitalin saaneen Anna von Wendtin hevonen Denzel on jo 19-vuotias. Luottoruuna on tällä kaudella väläytellyt upeita suorituksia myös kansainvälisesti. Björkbodassa asuva ratsukko on varalla EM-joukkueeseen, 7.-12.9. järjestettävään tapahtumaan Saksan Hagenissa.
Nuorten ratsastajien Suomen mestaruus Louise Jönssonille ja Daynalle
Kouluratsastuksen nuorten SM-kilpailuissa Louise Jönsson ja Dayna voittivat kultaa. Eerika Hakala ja American Beauty pitivät lauantain toisen sijansa ja nappasivat näin hopeaa. Lotta Sundberg ja Pin Rock’s Victoria 2975 nousivat yhteispistemäärällään pronssille.
Nuorten Suomen mestaruuskilpailuissa pidätettiin jännitystä, kun ratsukot kamppailivat mitaleista. Suomen mestariksi kaksipäiväisissä kilpailuissa ratsastivat Louise Jönsson ja Dayna, jotka keräsivät osakilpailuista yhteispisteet 140.905. Jönsson on Daynan kanssa myös vuoden 2020 pronssimitalisti ja vuoden 2019 kultamitalisti.
Hopeamitalin vei Eerika Hakala ratsullaan American Beauty yhteisprosentein 137.406. Pronssimitalin osoite ratkesi reilun kymmenyksen erolla neljänteen tilaan, kun Lotta Sundberg ja Pin Rock’s Victoria 2975 keräsivät kahden päivän perusteella tuloksen 134.100 ja nappasivat näin pronssin.
”Olen hyvin tyytyväinen tähän päivään, tänään Dayna oli paremmin avuilla ja pääsimme suorittamaan hyvän radan. Eilen meille tuli yksi rike, hevonen osaa olla luonteikas, kun siinä on niin paljon täykkäriä”, toteaa Jönsson.21-vuotiaalla Jönssonilla on taskussaan jo yksi aiempi kultamitali nuorista ja yksi junioreista. Tämä on ratsastajan viimeinen vuosi nuorissa ratsastajissa, ja ensi vuonna Jönssonin olisikin tarkoitus kilpailla U25-tasolla. Ratsukko suuntaa vielä lokakuussa kilpailukauden päätteeksi Ypäjälle hakemaan kokemusta Inter II -luokasta.
Hopeamitalisti Eerika Hakala oli tyytyväisempi lauantain rataan kuin finaaliin, mutta kiitteli American Beautya hyvästä tsempistä.
”Se oli jo hieman väsynyt tänään, joten emme päässeet esittämään ihan täyttä virettämme.”
Hakala on kotoisin Turusta ja valmentautuu Lilli Luoman luona. Seuraavana ratsastajalla on suunnitelmissa suunnata Saksaan töihin ja valmentautumaan. Mukaan lähtee American Beauty sekä hänen 5-vuotias kouluratsun alku. Työpaikka on vielä etsinnässä, mutta ratsastajan aiempi valmentaja, saksalainen Jonny Hilberath auttaa Hakalaa paikan löytymisessä.
Pronssilla palkittu Lotta Sundberg on silminnähden tyytyväinen suoritukseensa.
”Viime vuonna starttimme nuorten Suomen mestaruuksissa oli katastrofi. Vickan suoritti käytännössä koko laukkaohjelman villisti laukaten. Mietin pitkään näistä kisoista, että tullaanko vai ei. Tultiin kuitenkin ja olen todella tyytyväinen. Tänään tuli yksi isompi rike ja eilen teimme tasaisen radan. Joka tapauksessa huima parannus viime vuodesta”, iloitsee Sundberg.
Sundbergin hevonen Pin Rock’s Victoria on hankittu 6-vuotiaana, ja ratsukko on kehittynyt Helppo B -tasolta yhdessä. Sundbergilta löytyy kotoa myös toinen hevonen, 7-vuotias Josephine Carrus, jonka kanssa Sundberg aikoo vielä kilpailla loppukaudella matalammissa luokissa. Pin Rock’s Victorian kanssa suunnitelmissa on lähinnä harjoitella Inter II -tason asioita, jotka ratsukko kohtaa jatkossa U25-tasolla.
Vilma Lehtinen ja Lancome Sjelstofte ovat tuoreet junioreiden Suomen mestarit
Vilma Lehtinen ja Lancome Sjelstofte ratsastivat Hyvinkään Suomen mestaruuksissa ylivoimaisen tuloksen yhteisprosentein 140.934. Ratsukko voitti molemmat SM-osakilpailut ja nappasivat tällä junioreiden Suomen mestaruuskultaa. Anni Plith ja Midt-West Zalando nousivat perjantain kolmannelta sijalta tyylikkäällä suorituksella ja veivät näin kotiin hopeaa tuloksella 137.996. Pronssille ratsasti Mette Kauppila ratsullaan Donna Lottchen yhteisprosentein 136.893.
”Olen todella ylpeä hevosestani. Se taisteli sinnikkäästi koko kilpailun ajan, vaikka yhteistyömme on vielä melko lyhyt. Meille todella on syntynyt uniikki side Kamun kanssa”, riemuitsee Lehtinen.
Lehtisen hevonen Lancome Sjelstofte on löytynyt Tanskasta vuoden 2020 vaihteessa.
”Se oli ensimmäinen hevonen, jota Tanskassa kokeilin ja sen luonne vei heti mennessään. Se on sosiaalinen ja iloinen hevonen, joka tekee hyvin töitä. Lisäksi kerrankin minulla on hevonen, joka on jaloilleni tarpeeksi iso.”
Seuraava tavoite on 18-vuotiaalla Lehtisellä nuorissa ratsastajissa. Hän kertoo Lancome Sjelstoften potentiaalin hieman yllättäneen hänet. Hevonen on kilpaillut aiemmin Tanskassa vasta vaativaa B:tä, mutta Lehtinen harjoittelee sen kanssa jo vaativan A:n asioita, joita ensi vuonna nuorten ikäluokassa vaaditaan.
Hopealle ratsastanut Anni Plith on kiitollinen saamastaan kilpailukaudesta Midt-West Zalandon kanssa.
”Olen todella tyytyväinen. Lähdin kilpailuun ilman odotuksia, koska hevoseni on ollut minulla vasta vuoden ja se on melko kokematon. Mutta emme todellakaan hävinneet huonoille”, kiittelee Plith iloisena.
16-vuotiaalla Anni Plithillä on juniorivuosia jäljellä vielä kaksi, joten ehkä ratsukko kirkastaa mitalinsa vielä tulevaisuudessa.
Myös pronssia vienyt Mette Kauppila, 16, on tyytyväinen ratsuunsa Donna Lottcheen.
”Rata oli hyvä ja energinen. Pari innostumista siellä tuli, mutta hevonen oli näyttävä. Musiikin olisin ehkä voinut jättää hiljemmalle, mutta saatiinpahan show!”
Lapsiratsastajien Suomen mestaruus ratkesi jännittävässä finaalissa Coco Roineelle
Hyvinkäällä ratsastetussa lapsiratsastajien Suomen mestaruuskilpailussa voiton nappasi Coco Roine ja Sambaya. Hopea meni Peppi Kokolle ja Damasco Caniceiralle ja pronssi Mathilda Laakkoselle ja Chopeinlle. Lauantaina sekä ensimmäisen että toisen sijan vienyt Coco Roine jatkoi hevosellaan Sambaya sunnuntain finaaliin. Finaalissa ratsukko sijoittui toiseksi, mutta lauantain huippuprosentit 77.150 pitivät Roineen kiinni kullassa. Yhteispistein 149.846 ratsukko voitti SM-kultaa.
”Tänään tein muutamia omia virheitä, mutta hevonen oli hyvä. Se on meillä kotona sisään ratsastettu ja olen aina halunnut sen kyytiin, joten on hienoa olla sen kanssa täällä. Myös Kameo on meillä sisään ratsastettu, ne tulivat molemmat nuorena Saksasta ja nyt ne on koulutettu GP-tasolle.”
Kauniaisissa asuva Roine kuvailee ratsujaan hyvin erilaisiksi, mikä tuo vaikeuden siirtyä hevosesta toiseen lyhyessä ajassa. Coco Roineen äiti Sara Maattola on kouluttanut Roineen alla nähdyt ratsut. Coco Roinea valmentaa sekä Maattola että Maria Colliander. He käyvät äitinsä kanssa toisinaan yhdessä Collianderin valmennuksissa.
14-vuotias Roine sanoo lapsiratsastajien Suomen mestaruuden olevan hänelle ensimmäinen ja viimeinen. Suunnitelmana on jatkaa ensi vuonna juonioreihin. Nähtäväksi jää mihin tyttö hevosillaan vielä nousee!
Hopealle ratsastanut 14-vuotias Peppi Kokko Törmästä on hyvin tyytyväinen lusitanoonsa, Damasco Caniceiraan.
”Hevonen kiltti ja hyvin sympaattinen. Ratsastimme hyvän radan ja olen todella tyytyväinen.”
Pronssimitalisti Mathilda Laakkosella on hevosensa Chopinin kanssa takana vaikea kausi.
”Ratamme meni ihan hyvin, meillä on takana pitkä vaikea kausi, mutta onneksi nyt tuntuu, että homma rupeaa sujumaan.”
Ratsukolla on ollut vuoden aikana satulaongelmia, mikä on vaikuttanut sekä treeneihin että suorituksiin. Myös valmentaja vaihtui Kati Sillanpäähän, jonka Laaksonen kokee sopivan heille.
”Hevoseni on kiltti, muttei anna mitään ilmaiseksi. Ei saa kuitenkaan suuttua, muuten se menee vain ihan tiloihin”, pohdiskelee ylöjärveläinen Laakkonen.
Lähde: Tiedote. Kuva: SRL/Heidi Lammi
































