Smash Centerillä Helsingissä pelattiin vuoden kuudes Finnish Tour -osakilpailu viikonlopun aikana. Mestaruuksia pääsivät juhlimaan kokenut 37-vuotias Lauri Kiiski (TaTS) ja nuori 17-vuotias Liisa Vehviläinen (ÅLK). Isäntäseura Smash juhli samalla 40-vuotista taivaltaan.

Naisten sarjan puolella nähtiin ennakkoon odotettuja tuloksia sekä yllätyksiäkin.Yläkaavion puolella nähtiin muutamat yllätykset, kun sijoittamattomat pelaajat Stella Remander (Lo-Te) ja Peppi Ramstedt (HVS) rynnistivät välieriin. Alakaaviosta semifinaaleihin menivät sijoitusten mukaisesti toiseksi sijoitettu Liisa Vehviläinen ja kolmanneksi sijoitettu Lotta Heiskanen (TaTS). Välieristä loppuotteluun tiensä selvittivät Vehviläinen ja Ramstedt.

17-vuotias Vehviläinen ja 16-vuotias Ramstedt kohtasivat toisensa viikko sitten 21-vuotiaiden SM-kilpailuiden finaalissa. Tuolloin Vehviläinen vei pidemmän korren erin 7-6, 6-3. Parivaljakko pelasi jälleen tasaisen kahden erän koitoksen, jossa molemmat pelasivat korkealla tasolla alusta loppuun. Vahvojen peruslyöntien sävyttämän ottelun voittajana kentältä poistui myös tälläkin kertaa Vehviläinen lukemin 6-3, 6-4.

– Hyvältä tuntuu! Onnistuin pitämään paketin kasassa ja olemaan henkisesti läsnä ottelusta toiseen. Syöttöni toimi hyvin läpi turnauksen sekä peruslyönnit, kommentoi kauden toisen Finnish Tour -voittonsa ottanut Vehviläinen.

– Tosi hyvä turnaus minulta – onnistuin pelaamaan taktiikkani mukaisesti ja tein niitä asioita kentällä mitä olemme treenanneetkin, eli hyökkäävää peliä. Finaalissa Liisa pelasi hieman paremmin, tyytyväinen Ramstedt kertoi.

Kiiski juhli miehissä

Naisten tavoin myös miehissä nähtiin muutamia yllätyksiä. Ensimmäisellä kierroksella suurimmasta yllätyksestä vastasi Smash-Kotkan Vesa Ahti, joka tiputti jatkosta toiseksi sijoitetun Verneri Tuomen (HyTS). Myös neljänneksi sijoitetun Alex Hedmanin (HVS) oli taipuminen kokeneelle Tero Vilenille (TaTS). Muuten sijoitetut pelaajat pitivät aika hyvin pintansa.

Välieriin selviytyivät lopulta ykköseksi sijoitettu Lauri Kiiski (TaTS), kolmanneksi sijoitettu Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka), viidenneksi sijoitettu Masi Sarpola(JTS) ja kahdeksanneksi sijoitettu Juho Paukku (Break Point). Välierissä kovalyöntinen Sarpola kukisti korkea tempoisessa ottelussa Paukun erin 6-3, 6-1 ja Kiiski pehmitti Ahdin lukemin 6-2, 6-3.

Loppuottelussa olivat siis vastakkain nuoruus ja kokemus, 19-vuotias Sarpola ja 37-vuotias Kiiski – Sarpolalle kyseessä oli uran ensimmäinen Finnish Tour -finaali. Mestaruudesta käytiin tiukka ja ympäripyöreä kamppailu, joka kesti noin kolme tuntia. Sarpola onnistui kääntämään ensimmäisen erän itselleen Kiisken eräpalloista huolimatta ja hän näyttikin etenevän kohti ensimmäistä Finnish Tour -voittoaan johdettuaan ottelua 7-6, 3-0. Kokenut Kiiski ei tästä hätkähtänyt, vaan käänsi erittäin tasaväkisen ottelun itselleen. Kolmannen erän lopussa nähtiin hieman dramatiikkaa, kun Sarpola loukkasi jalkansa johtaessaan erää 6-5. Lopulta Kiiski vei korkeatasoisen finaalin nimiinsä erin 6-7, 6-4, 7-6.

– Todella tiukka matsi, molemmilla oli paikkansa. Finaali oli hyvin erityyppinen kuin välieräni, jossa pelasin erinomaisesti – Masi pyrki ratkaisemaan nopeasti ja pyrin pysymään mukana. Ensimmäisessä erässä minulla oli mahdollisuuteni, mutta en saanut sitä käytettyä. Toisessa erässä pääsin vielä peliin mukaan kuin ihmeen kaupalla. Nämä (Finnish Tour) sytyttävät edelleen, oli hyvä turnaus. Onnittelut myös Masille hienosta turnauksesta, hienosti vedit – hänen on hyvä rakentaa tästä eteenpäin, kertoi tyytyväinen voittaja Kiiski.

Kiiski kuittasi voitosta 2000 euroa ja Sarpola 1000 euroa palkintorahaa. Voittaja Kiiski pelaa seuraavaksi 35-vuotiaiden MM-kilpailuissa kuun lopussa.

– Lähden sinne kiusaamaan ikäisiäni, lopetti Kiiski pilke silmäkulmassa.

Lähde: Tennisliiton tiedote

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)