Taitoluistelijakaunotar Kiira Korpi toipuu parhaillaan akillesjännevammasta, jonka takia hänen loppukautensa meni kevään koittaessa pilalle. Olympiakauteen ja Sotshin kisoihin Kiira on kyennyt valmistautumaan silti täysipainoisesti.

– Se oli sellainen perus akillesjänteen tulehdustila. Yritettiin ensin sitä kaikin mahdollisin keinoin hoitaa, mutta se ei vain kestänyt lajin rasitusta. Sittenoli pakko pitää kunnon breikki, Korpi taustoitti loukkaantumistaan.

Korven mukaan ohjelmien hiominen alkaa keskikesällä.

– Tähän mennessä olen tehnyt fysiikkapainotteista peruskuntokautta. Heinäkuussa pitäisi olla valmis tekemään sitten ohjelmia, jotta kaikki olisi valmistakilpailukautta varten. Kesäkuusta eteenpäin harjoittelun pääpaino on jäällä.

Tekniikassa on kesän aikana paljon hiottavaa.

– Nyt akillesjänne ei ole vaivannut. Tekniseen huipputasoon mulla on vielä matkaa, mutta kyllä se on tulossa, Korpi sanoi.

Suomella vain yksi olympiapaikka

Vancouverissa 2010 Suomella oli kaksi maapaikkaa naisten taitoluistelussa. Sotshin 2014 kisoissa paikkoja on vain yksi. Korpea yrittää haastaa Juulia Turkkila.

– Viime kerralla, kun Vancouveriin mentiin, olivat kilpailemassa kahdesta paikasta Susanna Pöykiö, minä ja Laura Lepistö. Alusta asti oli tiedossa, ettäoli vaan kaksi paikkaa, mutta kun oli kolme tasavahvaa luistelijaa, oli se rankempaa, kun piti EM-kisoihin tammikuuhun asti jännittää, että pääsenkömä kisoihin. Nyt en tiedä, tuleeko minun ja Julian kanssa keskinäisestä kilpailusta yhtä kovaa. Voihan niin olla, Korpi sanoi.

Korventavoitteena on olympiamitali.

– Kilpailu on äärimmäisen kovaa joka lajissa huipulla. Mutta en mä näe sitä mahdottomana. Harjoituskauden pitää olla todella onnistunut ja sitten vastalähempänä olympialaisia voidaan sanoa, onko mitali realistinen tavoite. Jos mä viime vuonna olin GP-finaalissa neljäs vähän ei täydellisellä ohjelmalla,niin kyllä mulla on varaa parantaa pisteitä ja mahdollisuuksia mitaleille. Kyllä sitä mitalia lähdetään ainakin yrittämään, hän sanoi.

Aasialaisten lyöminen kova haaste

Naisten taitoluistelua ovat viime vuosina hallineet aasialaiset. Vancouverissa olympiakultaa saavuttanut korealainen Kim Yu-Na on ollut jopa omaa luokkaansa. Korvella on aasialaisten menestyksen syihin selkeä teoria.

– Siellä on niin älyttömästi massaa ja sitten ne on luontaisesti sopivia nykyluistelun vaatimuksiin. Nopeita, notkeita, pieniä ja siroja tyyppejä. Sevarmaan auttaa siinä. Suurin tekijä on kyllä varmaankin se, että siellä on niin paljon sitä populaa ja huippulahjakkuuksia on helpompaa löytää

Korpi on itse todella suosittu Aasiassa. Hän on esimerkiksi Japanissa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa Suomen tunnetuimpia urheilijoita.

– Ei siellä kaaosta tule. Olen ollut Koreassa Yu-Na Kimin jääshowssa. Siellä ihmiset sekoavat ihan täysin. Mutta kyllä muuten saan kadulla liikkuaAasiassa aika rauhassa, Korpi vähättelee.

Aasialaiset pyytävät Korvelta nimikirjoituksia Suomessakin.

– Suomessa joskus Helsingin ratikassa saattaa japanilainen turistiryhmä tajuta, että onko tuo se luistelija. Sellainen on aika hauskaa.Tai Tampereen yliopistossa aasialaisetvaihto-opiskelijat tulevat pyytämään nimmaria, Korpi naurahtaa.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi)