Taitoluistelun EM-kilpailut luistellaan Ison-Britannian Sheffieldissä 23.-29.1.2012.Suomen joukkue on Kiira Korpi, Juulia Turkkila, Ari-Pekka Nurmenkari sekä jäätanssijat Henna Lindholm-Ossi Kanervo.

Viime vuoden EM-pronssimitalisti Kiira Korpi ja vuosi sitten aikuisten arvokilpailudebyyttinsä tehnyt Juulia Turkkila aloittavat urakkansa suoraan lyhytohjelmakilpailussa perjantaina. Naisten EM-sijoitukset 3. ja 15. oikeuttavat lyhytohjelmakilpailuun ilman alkukarsintaa. Turkkila, joka sijoittui viime vuonna 15:nneksi, lähtee kilpailuun hyvällä mielellä. Perjantain kilpailussa hän suunnittelee hyppäävänsä kolmois-kolmoisyhdistelmän kuten joulukuisissa SM-kilpailuissakin.

– Minulla ei ole sijoitustavoitetta, vaan lähden tekemään puhtaita kokonaisuuksia, Turkkila kertoi.

Kiira Korpi lähtee kilpailuun odottavalla mielellä. Harjoitusten perusteella on syntynyt luottamus työntekoon ja usko siihen, että onnistuneen harjoitusjakson turvin on hyvä lähteä jo kahdeksansiin EM-kilpailuihin. Ainoa pieni vastoinkäyminen on ollut pienehkö venähdys takareidessä, joka on sekin saatu jo kuntoon.

-Pientä takapakkia oli takareiden venähdyksen ja tulehduksen kanssa. Sain siihen kuitenkin fysioterapiaa sekä kortisonipiikin, joten vaiva on jo hallinnassa. Niinä muutamina päivinä joina parantelin vammaa, tein ahkerasti mielikuvaharjoituksia jossa kuvittelin itseni jäälle, Korpi kertoi.

Korpi myöntää, että kilpailussa on kovia vastustajia mm. Italiasta, Venäjältä ja Georgiasta. Tamperelainen ei pidä mitalia sen suhteen itsestäänselvyytenä, vaikka hyvät mahdollisuudet jopa sen kirkastamiseen olisivatkin.

-Suurin haaste on, että keskittyy kilpailussa vain itse tekemiseen, Korpi pohti.

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri ei halunnut enää vaieta – paljasti nyt koko totuuden (UrheiluAreena.fi)