Katja Karjalainen ratsasti Tokion paralympialaisten toisena kilpailupäivänä henkilökohtaiseen vapaaohjelmaan musiikilla hevosellaan Dr Doolittle. Ryhmässä I kilpaileva ratsukko teki lähes virheettömän henkilökohtaisen ohjelman ja sijoittui kuudenneksi tuloksella 71.893 prosenttia.

Kovatasoisessa ryhmässä kultaa voitti Yhdysvaltojen Roxanne Trunnell ja Dolton tuloksella 81.464 prosenttia, hopeaa latvialainen Rihards Snikus ja King of the Dance (80.179%) ja pronssia italialainen Sara Morganti ja Royal Delight (76.964%).

”Tänään piti ihan ratsastaa paikasta”, Karjalainen totesi hikisen urakan päätteeksi.

Suomalaisratsukon käyntiohjelmassa oli kaksi tahtirikkoa, kun hevonen kompasteli.

”Minun mielestäni paria kompastelua, mikä on iso virhe, lukuun ottamatta suoritus oli jouhea.”

Neljänsissä paralympialaisissa kilpailevan Karjalaisen ja 19-vuotiaan ruunan matka ja valmistelut sujuivat hyvin. Verryttelyssä sekä ratsastajaa että hevosta viilennettiin välillä, nousihan lämpö reilusti yli 30 asteen kosteassa Japanin ilmastossa. Karjalaisella oli käytössään viilennysliivi ja Dr Doolittleä viilennettiin vedellä ja vesihöyryllä. Hevosen lämpö varmistettiin riittävän matalaksi ennen suoritusta.

Karjalainen on ollut kaikissa osallistumissaan paralympialaisissa pistesijoilla ja Lontoossa hän voitti vapaaohjelmassa hopeaa hevosella Rosie. Vaikka odotukset vapaaohjelman kohdalla ovat korkealla, ei Karjalainen vielä miettinyt maanantaista.

”Tällä hetkellä pääni on ihan tyhjä. Vapaaohjelman suhteen ei ole vielä mitään ajatuksia. Niitä mietitään vasta huomenna.”

Se on kuitenkin jo tiedossa, että vapaaohjelmasta musiikilla, joksi Karjalainen on valinnut italailaisen Rondn Veneziano -orkesterin soittamaa barokkimusiikkia, tulee Karjalaisen ja kokeneen Dr Doolittlen viimeinen yhteinen tanssi kisa-areenoilla.

Ryhmän I vapaaohjelma kilpaillaan maanantaina 30.8. klo 15 alkaen.

Lähde: Suomen Ratsastajainliiton tiedote
Kuva: SRL / Peter Nixon

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)