Ronnie O’Sullivania vastaan lukuisia kertoja merkittäviä otteluita pelannut Englannin Mark Selby on pahoissa ongelmissa snookerin MM-kilpailuissa Englannin Sheffieldissä.
Selby on tappiolla toisen kierroksen ottelua Kiinan Wu Yizeä vastaan 16 pelatun erän jälkeen lukemin 7-9.
Lajin nelinkertainen maailmanmestari taipui sunnuntaina pelatussa toisessa jaksossa kiinalaiselle pussitusvirtuoosille erin 3-5 ja joutuu näin takamatkalta maanantaina kello 15:00 Suomen aikaa alkavaan päätössessioon.
Snookerin MM-kilpailuissa toisen kierroksen ottelut sekä puolivälierät pelataan 13 erävoittoon. Kiinan ranking-turnausvoittaja Yize tarvitsee enää neljä erävoittoa edetäkseen MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Ottelussa Selby on tehnyt kaksi yli sadan pisteen lyöntisarjaa, kun kiinalaisella on kasassa vain neljä yli 50 pisteen sarjaa, mutta ei yhtään satasta.
Peliparin voittaja kohtaa puolivälierässä joko Iranin Hossein Vafaein tai Englannin Judd Trumpin. Maailmanlistan ykkönen Trump johtaa ottelua ennen päätössessiota lukemin 9-7.
Selby on edennyt urallaan viimeksi MM-finaaliin Sheffieldin Crucible-teatterissa vuonna 2023. Tuolloin englantilainen taipui Belgian Luca Brecelille. Viimeisin maailmanmestaruus on vuodelta 2021.
O’Sullivan ja Selby ovat edellisen kerran kohdanneet toisensa MM-kisoissa vuonna 2020, jolloin O’Sullivan oli välierässä vahvempi erin 17-16.
Vuonna 2014 Selby voitti uran ensimmäisen maailmanmestaruuden kaatamalla O’Sullivanin finaalissa erin 18-14. Samana vuonna herrat kohtasivat Lontoossa Mastersin finaalissa, jolloin O’Sullivan oli parempi lukemin 10-4.

































