Salibandyn F-liigassa Nokian KrP nappasi kauden toisessa ottelussaan jo toisen jatkoaikavoittonsa. Happee kaatui Joona Rantalan osumalla maalein 8-7.
Avausottelussaan Nurmon Jymyn samoin Joona Rantalan jatkoaikaosumalla kaatanut KrP kävi kolmannen erän alussa jo syvällä. Markus Salmi taituroi Happeen rangaistuslaukauksesta 4–7-johtoon.
Mikko Laakso kavensi kuitenkin kohta, ja viimeinen kymppi olikin sitten kotijoukkueen. Nico Jonaeson ensin kavensi ja Roni Laasosen istuessa jäähyllä iski pelin tasoihin kellon näyttäessä 57.38.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata vajaat kaksi minuuttia ennen kuin Joona Rantala löysi tilaa poikittaiskuljetukseen. Hän päätti sen viuhuvaan laukaukseen ohi Markus Laakson.
Nico Jonaeson oli saldolla 2+1 KrP:n ja Jami Manninen samoilla lukemilla Happeen tehokkain. Kolmeen pisteeseen ylsi myös KrP:lle maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Morics Krumins. Happee on ehtinyt voittaa kotonaan Karhut sekä hävitä vieraissa Classicille ja nyt KrP:lle.
Lähde: Salibandyliitto, kuva: Ville Vuorinen

































