Rantaperkiön Isku otti tärkeän kolmen pisteen voiton Liiga-Riennosta lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Tampereella. Ottelu päättyi Iskulle erin 3-1 (25-18, 23-25, 25-18, 25-15).
Isku on pelannut erinomaisesti kotisalissaan Pyynikillä, ja sama jatkui lauantaina. Isku taisteli jokaisesta pallosta, ja valmentaja Jussi Heinokin oli tyytyväinen peli-ilmeeseen.
– Hienoa ryynäämistä meidän joukkueelta. Kaikki olivat pallon perässä pitkin ja poikin parkettia aina kun tarvittiin. Kiva katsoa, kun pojilla on pelihalu tällä mallilla. Huolellisuutta vielä tarvitaan, varsinkin syöttöön. Joka tapauksessa kolmen pisteen voitto on kova juttu tälle ryhmälle, Heino sanoi.
Isku teki ottelun toisessa erässä kaiken kaikkiaan 14 virhettä, joista seitsemän oli syöttövirheitä. Toinen erä livahtikin Riennolle paljolti omien virheiden vuoksi. Sen jälkeen virheet kuitenkin vähenivät huomattavasti, ja maltti toi toivotun palkinnon.
– Eihän tämä ollut se mitä lähdettiin hakemaan. Tämä oli se pahin skenaario: aika monta kertaa sanoin, ettei tämä tule rallattamalla, mutta silti näytti siltä, että jätkät uskoi, että sen kun kävellään kentälle, niin voitto tulee. Oikeastaan Fred Musonia lukuun ottamatta kaikki pelasivat alakanttiin. Isku voitti torjunnat, hyökkäsi vähillä virheillä, ja vaikka vastaanotto ei ollut prosentuaalisesti kova, niin meille tehtiin yhdeksän ässää ja Iskun kenttään ei yhtään, Riennon valmentaja Jani Säisä totesi.
Isku aloitti ottelun seitsikolla passari Jordan Colotti, hakkuri Mika Mäntylä, yleispelaajat Kasimir Vuorinen, Sakari Mäkinen, keskitorjujat Tapio Toiviainen ja Tatu Härkönen ja libero Niko Lintula. Ykkössarjajoukkueen libero Lintula pelasi ensimmäisen kokonaisen liigaottelunsa.
Neljännessä erässä kentällä kävivät myös passari Eetu Rantanen, ykkössarjajoukkueen hakkuri Einari Koivisto ja yleispelaaja Ossi Mäkinen, joka iski myös ottelupallon kenttään.
– Kun tasaisesti vähän joka puolelta peli vuotaa, silloin se on tämän näköistä. Täytyy antaa tunnustus Iskulle, nuoria, lyhyitä, kimmoisia kavereita, jotka pelaavat oikeasti hyvää lentopalloa ja puolustavat hyvin, kehui Iskussakin aikoinaan pelannut Riennon yleispelaaja Ville Louhela.
Parhaina pelaajina palkittiin Iskun Sakari Mäkinen (17/+11) ja Riennon Ville Louhela (13/+1).
Seuraavaksi Isku pelaa Suomen Cupin puolivälierissä VaLePaa vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan Sastamalassa keskiviikkona 9.11. ja toinen Pyynikillä keskiviikkona 16.11. klo 18.30. Suomen Cupin otteluiden välissä Isku käy vielä Savon-kierroksella, eli kohtaa vieraissa ensin lauantaina 12.11. Leka Volleyn ja sunnuntaina 13.11. Liiga-Sammon
Lähde: Iskun tiedote

































