Entinen urheilutoimittaja Jouko Heinonen on kuollut, kertoo Ilta-Sanomat.

Jouko Heinonen kuoli 15. joulukuuta 2024. Hän oli syntynyt vuonna 1944.

Heinonen aloitti uransa kirjoittamalla urheilujuttuja ensin Urheilulehteen ja Uuteen Suomeen. Ilta-Sanomiin hän siirtyi vuonna 1968 ja toimi siellä aina eläkeikäänsä saakka.

– Heinosella oli helsinkiläisseura Kampin Pallossa hankittu lajitausta jalkapalloon. Urheilutoimittajana hän erikoistui jalka- ja lento- ja jääpalloon, mutta hallitsi koko urheilun laajan lajikirjon, Ilta-Sanomien muistokirjoituksessa kirjoitetaan.

Heinonen pääsi kokemaan urallaan myös olympialaiset useampaan kertaan ja jalkapallon MM-kisoista hän raportoi vuosina 1974 Saksasta, 1978 Argentiinasta ja 1982 Espanjasta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Limbo, kadotus vai aina uusi alku? (FutisUutiset.fi)