Kerttu Niskanen taisteli Planicassa 29 kilometriä naisten kolmenkympin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisan MM-mitalista. Sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. Niskanen jäi kisassa kuudenneksi.

Ilta-Sanomat uutisoi, että Niskanen oli marssinut välittömästi maaliin tultuaan huoltopäällikkö Mika Venäläisen pakeille. Niskasen jälkimmäinen suksipari ei ollut toiminut toivotulla tavalla.

– Kerttu sanoi, että toinen suksipari ei ollut niin hyvä kuin ensimmäinen. Olettamus oli, että olisi ollut parempi, mutta ei se nyt sitten ollutkaan, Venäläinen oli kommentoinut IS:lle.

Niskasella oli ollut ongelmia erityisesti luiston kanssa sukienvaihdon jälkeen. Muu kärkikaarti teki häneen eroa laskuissa.

Venäläinen myöntää, että epäonnistuneella suksella oli iso vaikutus siihen, että Niskanen ei pystynyt taistelemaan mitalista.

Venäläinen oli havainnut nopeasti, että Niskasen toinen suksi ei ollut riittävän hyvä.

Linkki IS:n juttuun

Lue myös:Näin surkeasti siinä kävi – Suomen naishiihtäjät jäivät ilman mitalia MM-kisoissa

Lue myös:Suomen mieshiihtäjät on nimetty MM-kisojen kuninkuusmatkalle – mukana kolme viestimitalistia

https://twitter.com/ViaplayUrheilu/status/1631997402306555904

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)