Mika Myllylä pelkäsi henkensä edestä ennen kuolemaansa, kertoo Ilta-Sanomat lauantain lehdessään. Myllylä kertoi poliisikuulusteluissa viime viikonloppuna, että hän hankki laittomasti käsiaseen, koska hän pelkäsi kostoa.

Myllylän mukaan häntä oli uhkaillut kokkolalainen mies, josta hän oli tehnyt rikosilmoituksen rahojensa ja autonsa varastamisesta.

– Hän on sanonut, että hän lähettää sellaiset miehet, jotka tekevät sinusta selvää. Minä pelkään (häntä). Minä joudun nukkumaan jopa kirves sängyn alla, Myllylä kertoi kuulusteluissa IS:n mukaan.

Poliisi otti Myllylän kiinni viime viikon lauantai-iltana, kun hän ampui aseella asunnollaan. Aseen housunkauluksensa alle pistänyt Myllylä käveli etuovesta suoraan paikalle hälyytettyjen poliisien huomaan. Hän puhalsi alkometriin 2,05 promillen lukemat.

Myllylä ei osannut kertoa kuulusteluissa, mihin hän oli matkalla aseen kanssa.

Poliisin mukaan viime viikonlopun tapahtumat eivät liity Myllylän kuolemaan. Mestarihiihtäjä löydettiin kuolleena kotoaan tiistaina.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)