Iivo Niskanen avasi maailmancup-kauden upeasti Rukalla saavuttamalla lauantaina voiton paraatimatkallaan, eli 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Niskanen jäi sunnuntaina sivuun Rukan paukkupakkasessa hiihdetystä 15 kilometrin vapaan kisasta. Niskanen on kommentoinut päätöstään maanantaina Instagram-tilillään.

– Rukan kisat päättyivät osaltani harmillisesti yhtä matkaa liian aikaisin. Valitettavasti olosuhteet eivät olleet täysin riskittömät, enkä uskaltanut ottaa riskiä ja vaarantaa terveyttä, Niskanen painottaa.

Niskasen pääpaino on perinteisen kisoissa. Hänellä olisi ollut sunnuntaina tilaisuus päästä kokeilemaan vapaan vauhtiaan, mutta riski koko kautta ajatellen oli siis aivan liian suuri.

– Lähtöpaikka olisi ollut kerrankin paras mahdollinen. Moni urheilija äänesti jaloillaan ja olisi toivonut kilpailujen siirtämistä tai perumista. Ei liene sattumaa, että olympialaisten jokaisen matkan puolustava mestari jätti hiihtämättä.

Niskanen viittaa puolustavilla mestareilla Johannes Kläboon, Simen Hegstad Krügeriin, Dario Colognaan sekä itseensä.

– Uskon, että tein itsekin järkevän päätöksen. En olisi halunnut jossitella helmikuussa, jos tänä aamuna herätessäni keuhkot olisivat röhisseet. Pahoittelut katsojille, toivottavasti nautitte penkkiurheilusta lauantaina. Uusia kisoja tulee aina. Ensi viikonloppuna jatkuu…, Niskanen päättää.

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)