Julia Kykkäsen valmentajaisä Kimmo Kykkänen oli tyytyväinen tyttärensä 17. tilaan Sotshin olympialaisissa. Kimmon mukaan Julia pystyi hyppäämään omalla tasollaan.

Naisten mäkihypyssä tehtiin muutenkin historiaa, kun laji oli ensi kertaa mukana olympialaisissa. Kehitystä on tapahtunut viidessä vuodessa valtavasti. Liberecin MM-kisa 2009 oli vielä koomista seurattavaa.

– Se oli koominen kisa. Eihän silloin voinut kuvitella, että Vancouverissa laji olisi ollut valmis olympialaisiin. Oslon MM-kisa oli jo hyvätasoinen ja Val di Fiemme vieläkin parempi. Tämä oli jo huikea kisa, Kimmo Kykkänen sanoi.

Kimmo Kykkänen piti kisaa kovatasoisena.

– Jos täällä oli 30 maailman parasta. Pari likkaa epäonnistui maailmancupin kisojen tasostaan. Jos olisivat saaneet normaalitason hypyn, olisivat kaikki tytöt olleet viiden metrin sisällä. Se on jo kova taso.

Naiset hyppäävät suurmäestä jo tällä kaudella.

– Oslossa ja Planicassa hypätään isosta mäestä maailmancupissa, Kimmo kertoi.

Antaisiko Kimmo Julian hypätä Planican lentomäestä?

– Jos tyttö haluaa mennä sinne, mä annan kyllä merkin. Enhän mä sinne ole menossa.

Kimmo ei usko joukkuekisan tulevan olympiaohjelmaan vielä 2018.

– Onko oikeasti järkeä vielä. Antaa lajin kehittyä. Viiden ja kuuden vuoden jälkeen löytyy 12 maata, jotka voivat saada kunnollisen joukkueen jalkeille.

Suurmäen Kimmo haluaisi olympialaisiin jo Pyeongchangissa.

– Toivottavasti. En osaa sanoa. Maltillinen kehitys on kuitenkin parempaa ennen kuin ruvetaan liiaksi hosumaan. Näyttävämmän näköistä, kun pystyvät hyppäämään kunnolla.

Julia Kykkänen tähtää jo seuraaviin olympialaisiin.

– Ensi talvena Falun MM-kisat ja sitten Lahden kisat 2017. Kotikaupunki, kun Lahesta ollaan, niin siinä on aina erityinen fiilis, Kimmo sanoi.

Suomen taso naisten mäkihypyssä on lupaavassa nosteessa.

– Susanna Forsström ja Julia pystyy hyppäämään maailmancupin pisteille niin se on jo hyvä tulos, Kimmo totesi.

Kimmo uskoo Suomen miesmäkihyppääjienkin parantavan.

– Kyllä mä uskon, että miehetkin tulee. Anssi veti nyt hyvän kisan. Kyllä muutkin jätkät hypätä osaa.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)