Arvi Savolainen saavutti Tokion olympialaisissa paikan reikkalaisroomalaisen painin alle 79 kiloisten sarjan pronssiotteluun voitettuaan keräilyerässä Savolainen Kirgisian Uzur Dzhuzupbekovin lukemin 4-1. Illalla Savolainen painii pronssimitalista Iranin Mohammadhadi Saravia vastaan.
Aiemmin Savolainen ja Saravi ovat kohdanneet kahdesti. Molemmat ovat voittaneet kerran.
– Nuorten MM-kisoissa kaveri teki hölmön virheen ja pääsin rokottamaan. Sitten tänä vuonna karsintakilpailussa iranilainen oli paremmin latautunut ja itselläni oli pelkkä harjoituskilpailu. Mutta se ei tuo oikeutta sille, että hävisin ennen täyttä aikaa, Savolainen kommentoi aiemmista kohtaamisista.
Savolainen korostaa, että nyt on eri meininki kuin karsintaturnauksessa.
– Uskon, että se ei ole koko totuus meidän välissä. Nyt kun molemmat ollaan huippuiskussa ja on tiukka paikka, niin toivottavasti kääntyy omaksi eduksi.
Saravi eteni Tokiossa välieriin. Hän hävisi Armenian Artur Aleksanjanille, joka oli myös Savolaista parempi.
– Kyllähän se vahvaa oli, mutta ei sillä pystyssä hirveästi ole mitään aseita. Vaikuttaa lähinnä mattopainiin sen pistesuoritukset keskittyy, kommentoi Savolainen Saravin ottelusta hallitsevaa olympiavoittajaa Aleksanjania vastaan.
Savolainen lausui kiitokset pronssiottelupaikastaan Elias Kuosmaselle, joka Tokiossa joutui painimaan raskaassa sarjassa. Kotimainen keskinäinen kilpailu on kohentanut tasoa.
– Onhan se iso kiitos. Molemmat tiedostaa, että ilman toisiamme emme ollsi tänne päässeet. Kyllä sen huomaa, että kotisalilla on ollut vähemmän tiukkoja matseja, kun Elias on keskittynyt isompien kanssa painimiseen, Savolainen sanoi.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio
































