Anne Kyllönen hiihti toiseksi perinteisen 10 kilometrillä ja nousi ensimmäistä kertaa maailmancupin palkintopallille Kanadan Canmoressa käydyssä kilpailussa torstaina. Kisan voitti Puolan Justina Kowalczyk, joka jätti suomalaisen 14,4 sekunnin päähän.

Suomalainen oli yhtä selkeä kakkonen – kolmanneksi tullut Norjan Maiken Falla jäi 28,2 sekuntia kärjestä. Kisan toinen suomalaisedustaja Mona-Liisa Malvalehto oli 36:s ja jäi kärjestä +2,39,0 minuuttia.

– Olen koko ajan ollut kovassa kunnossa ja vain odottanut, milloin pääsen sen näyttämään. Nyt se sitten tuli ja kyllä helpottaa. Tiesin jo tänne tullessani olevani täällä vahvoilla. Mitä rankempaa sitä paremmin se sopii, Kyllönen kertoi hiihtomaajoukkueen tiedotteessa.

Maajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen oli syystäkin tyytyväinen.

– Nyt hymyilyttää. Tämän takia tätä työtä tehdään, että saadaan urheilijat nostettua palkintopallille. Anne hiihti tänään taktisesti älykkään hiihdon. Hän lähti riittävän rauhallisesti ja iski lopussa. Kaikki meni tänään nappiin suksia myöten, Dalen kertoi.

Tänään hiihdetyssä miesten 15 kilometrin perinteisellä ei ollut suomalaisosallistujia, sillä miehet päättivät keskittyä lauantain sprinttikisaan.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)