Alppihiihdon MM-kilpailussa laskettiin torstai-iltana Suomen aikaa miesten supersuurpujottelu, josta ei dramatiikkaa ja vauhtia puuttunut. Huiman näköiset ulosajot ja yllättävät mitalistit tarjosivat hyvää alppihiihtoviihdettä MM-kisojen toiselle kilpailupäivälle.

Vahviten Beaver Creekin Birds of Prey -supersuurpujottelurinteen metkut hallitsi Itävallan Hannes Reichelt, joka laski MM-kultaan ennen kanadalaista yllättäjää, hopealle laskenutta Dustin Cookia. Pronssille aurinkoisessa, mutta hieman tuulisessa kilpailussa laski Ranskan Adrien Theaux.

Kilpailun ainoan suomalaisen Andreas Romarin lasku ei tänään ollut toivotussa uomassa. Romar oli ensimmäisessä väliajassa 0,4 sekuntiä johtavaa Reicheltiä perässä ja suomalaisen matka päättyi ulosajoon ennen toista väliaikaa.

– Heti toiselta kepiltä lähtien oli ylhäällä vaikeuksia ja en saanut suksea kulkemaan puhtaasti. Ennen ulosajoa sain ihan hyviä käännöksiä ja hyvät vauhdit, mutta ei mahtanut tuolle ulosajolle mitään. Sen jälkeen olisi alkanut minun kannalta radan parhaat paikat, Romar totesi kilpailun jälkeen.

Romarin MM-kilpailut jatkuvat perjantaina toisilla syöksyharjoituksilla. Lauantaina lasketaan syöksylaskun MM-mitaleista ja sunnuntaina vuorossa on alppiyhdistetty.

– Radan pinta on hyvä ja tänään lähtönumerolla 28 tultiin toiseksi, joten hyvät saumat siinä on isollakin numerolla laskea kovia aikoja. Lähdetään parantamaan sitä ensimmäisen syöksyharjoituksen laskua perjantaina ja katsotaan miten se siitä lähtee kulkemaan kisassa lauantaina.

Romarin lisäksi myös Suomen miesten joukkueen suurpujottelijat ovat saapuneet kisapaikalle Coloradoon ja Vailin kaupunkiin. Naisten joukkueen Merle Soppela ja Kristiina Rove saapuvat Beaver Creekiin perjantaina.

Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)