Valtteri Bottas pääsee taas ensi kaudella ajamaan kilpaa, kun hän siirtyy uuden Cadillacin talliin. Bottaksen tyyli on noussut taas puheenaiheeksi.

Lähdettyään edellisen kerran Mercedekseltä, suomalaisen olemus tuntui vapautuvan. Hän aktivoitui sosiaalisessa mediassa hauskoilla kuvilla sekä videoilla ja kasvatti viikset sekä takatukan.

Bottas kertoi, että Mercedeksen kaltaisessa tallissa joutui vielä vähän varomaan, mutta sen jälkeen hän pystyi näyttämään todellisen luonteensa. Bottaksen tallikaveri Sergio Perezistä on puolestaan hieman kylmä ja etäinen kuva.

Cadillacin tallipomo Graeme Lowdon muistuttaa, että persoonat ovat olennainen osa F1:siä.

– Formula 1 on maailman hienoin joukkuepeli, mutta se on urheilua ja urheilu tarvitsee aina sankareita, ja kuskit ovat oikeutetusti sankareita. On hyvä, että heidän luonteessaan on syvyyttä ja heidän tarinoissaan on väriä. se on loistavaa, Lowdon kehuu SpeedCafen haastattelussa.

Bottakselta kysyttiin heti Cadillac-sopimuksen jälkeen hänen takatukan kohtalostaan. Hän vakuutti saavansa pitää sen ja Lowdon vahvisti asian.

– On mielestäni hienoa, että Valtterin henkilökohtainen maku tulee, kunhan ei halua minun kasvattavan takatukkaa. Ei minua kiinnosta mitä hän tekee hiuksillaan, kunhan hän on nopea. Emme välitä, joten se on hienoa, Lowdon heitti.

– Nämä kaverit eivät ole robotteja. He ovat ihmisiä. He ovat henkilöitä, joihin fanit voivat samaistua ja tykkään siitä, Lowdon jatkoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Sami Kapasen kausisuunnitelmalla pyyhittiin takamusta Lahdessa (KiekkoUutiset.fi)