Seinäjoella ajettu SM Pohjanmaa Ralli on päättynyt alavutelaisen Teemu Asunmaan ja hänen kartanlukijansa Ville Mannisemäen voittoon.
Hallitsevalle suomenmestarille Asunmaalle voitto oli kauden ensimmäinen. Toiseksi ajoi tuusulalainen Eerik Pietarinen, joka jäi kärjestä vain 1,6 sekuntia. Kolmas oli venäläinen Nikolay Gryazin jääden 16,2 sekuntia Asunmaasta.
Rallin johdossa ajoi erikoiskokeelle kuusi asti kauhajokelainen Marko Mänty, joka joutui kuitenkin taipumaan Pietariselle seitsemännellä erikoiskokeella. Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettiin parivaljakon osalta vain 0,3 sekunnin erolla. Samalla erikoiskokeella Mänty kuitenkin ajoi ulos ja Asunmaa pohja-ajan, mikä siivitti hänet kolmannelta sijalta kärkeen.
Asunmaa oli häkeltynyt voitostaan Pohjanmaa Rallin maalissa.
– Kyllä tätä voittoa on odotettu! En pystynyt ajamaan kovempaa. Tein pari virhettä, mutta muuten meni aivan nappiin. Pohjanmaa Rallin voitto maistuu kyllä, sillä tämä oli samalla kotiralli.
SM2-luokassa Joonas Tokee (OrSUA) nousi viimeisellä erikoiskokeella voittoon, Jarkko Nikaran (SaaUA) rengasrikon myötä. Toiseksi luokassa ajoi Esa Ruotsalainen (SaaUA) ja kolmanneksi Ville Hautamäki (JärvisUA). Voitto oli Tokeelle uran ensimmäinen nelivetoisella ralliautolla. Nikara putosi lopulta luokassa neljänneksi.
SM3-luokassa uransa ensimmäisen SM-voiton nappasi Henri Hokkala (ALTI). Toiseksi ajoi Jaro Kinnunen (EMSC) ja kolmanneksi Samuli Vuorisalo (TMS). Tästä luokasta Tulevaisuuden Tähti -kilpailun finaaliin Kuortaneelle lähtevät Hokkalan ja Vuorisalon lisäksi Niko Mäkinen (LaihUA), Jussi Lindbgerg (SiAk) ja Lauri Joona (SAU). Finaali järjestetään nyt sunnuntaina ja maanantaina 17.-18. kesäkuuta. Finaalin voittaja saa täydellisen ajopaketin Jyväskylässä ajettavaan Neste Ralliin.
SM4-luokassa nopein oli Mikko Heikkilä (MäntsMK), joka voitti toiseksi tulleen Erno Kinnusen (K-KUA) 25,6 sekunnin erolla. Kolmas oli Jussi Teppo (YkUa) jääden kärjestä reilut 2 minuuttia.
Rallin SM-sarjan Seinäjoen osakilpailussa tapahtuneen, vuonna 1962 syntyneen naiskatsojan menehtymiseen johtaneen onnettomuuden tutkinta ja selvitystyö tullaan suorittamaan yhteistyössä poliisin, Onnettomuustutkintakeskuksen ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kanssa.
– Tulemme tekemään perusteellisen analyysin tutkinnan tulosten valmistuttua. Emme kuitenkaan kommentoi onnettomuuden yksityiskohtia tarkemmin tutkinnan ollessa kesken, sanoo AKK:n puheenjohtaja Juhani Pakari.
Tapahtuman tutkinta on aloitettu AKK:n ja viranomaisten toimesta välittömästi onnettomuuden jälkeen. AKK ja kilpailun järjestäjä antavat täyden tukensa ja kaiken tarvittavan avun viranomaistutkinnan tueksi. Lisäksi AKK:n ja kilpailun järjestäjän toimesta tehdään myös oma selvitys tapahtuneesta.
Lähde: Ralli SM -tiedote
































