Max Verstappenin hollantilainen maanmies, kilpa-ajaja Tim Coronel on vakuuttunut siitä, kuka voittaa F1-mestaruuden maaliskuussa käynnistyvällä kaudella.

Coronel ei liputa enää Red Bullin Verstappenin puolesta. Vaakakuppi on kallistunut tukevasti McLaren-tallin puoleen.

– Max Verstappen ei voita viidettä peräkkäistä titteliä tänä vuonna, Coronel arvioi ensitöikseen RacingNews365:lle.

Kuka sitten syrjäyttää Verstappenin?

Lando Norris, Coronel lataa epäröimättä.

McLaren palasi viime kaudella valmistajien mestariksi Norrisin ja Oscar Piastrin toimesta. Norris päätyi kuljettajien pisteissä toiseksi.

Verstappen otti viime kaudella kesätauon jälkeen torjuntavoiton Norrisista ja takasi sillä tittelin. Sarjan parhaasta autosta ei ollut kuitenkaan siinä vaiheessa mitään epäselvyyttä. Se oli McLaren.

– Olet yhtä hyvä kuin viime kilpailussasi ja Norris oli naurettavan hyvä, Coronel sanoo.

– McLarenista tulee tämän kauden paras tiimi parhaalla autolla. Uskon, että Norris on myös kasvanut matkan varrella kuljettajana, eikä hänellä ole enää niitä ongelmia paineiden kanssa. Odotan, että Norris ottaa muihin etäisyyttä heti kauden alussa, Coronel jatkaa.

F1-sarjassa ajetaan tällä kaudella 24 GP:tä. Niistä ensimmäinen odottaa vuoroaan 16. maaliskuuta Albert Parkin radalla Melbournessa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tuhlaajapojan perintö – Neymarin päättymätön juhla (FutisUutiset.fi)