
Red Bullin Max Verstappen on tällä hetkellä siksi ylivoimainen F1-sarjassa, että ei ole niin suurta väliä, vaikka häneltä lipsahtaisikin kauden aikana vielä yksi voitto – kunhan se ei mene tallikaveri Sergio Perezille.
Verstappen liputtaa Aston Martin-tallin konkarin Fernando Alonson puolesta. Alonso on käynnistänyt kauden komeasti kolmella kolmossijalla.
Kaksinkertainen maailmanmestari Alonso jahtaa pitkän uransa 33. osakilpailuvoittoa. Alonson viimeisin voitto on vuoden 2013 Espanjan GP:stä.
– Mielestäni Fernandon olisi pitänyt voittaa jo paljon enemmän kilpailuja kuin hän on voittanut, Verstappen kertoo RacingNews365 -sivustolla.
– Mielestäni hän ansaitsee paljon enemmän. Olisin iloinen nähdessäni hänen ottavan voiton numero 33:n, Verstappen jatkaa.
Alonso on puolestaan todennut, että Red Bullilta on ainakin vielä miltei mahdotonta riistää voittoa. Molemmilla Red Bull-kuskilla pitäisi olla jotain ylimääräistä ohjelmaa kisassa, jotta valta vaihtuisi edes hetkellisesti.
– Tiedämme, että Red Bull on vielä liian kaukana tällä hetkellä. Mutta mitä tahansa voi tapahtua. On puhuttu siitä, että heidän (Verstappen ja Perez) välillään vallitsee kuuma tunnelma. Heidän välinen kolari, tai jotain muuta…Seuraamme tilannetta ja meidän on oltava valmiina, Alonso on muotoillut DAZN:lle.
Lue myös:Fernando Alonso hiillostaa Red Bull-kuskeja myös radan ulkopuolella: ”Kolari tai jotain muuta…”
Lue myös:F1-tähti on joutunut häiriköinnin kohteeksi kotonaan – ”On raja, jota ei pidä ylittää”