Suomen MM-rallin tämän vuoden reitti on julkistettu. Reitti sisältää myös pari yllätystä.

Rallin reittiin tehdään joka vuosi pieniä viilauksia, mutta tänä vuonna muutokset ovat merkittäviä. Etenkin sunnuntaista on tulossa ainutlaatuinen.

Sunnuntaina ajetaan pelkästään legendaarinen Ouninpohjan erikoiskoe. Tänä vuonna erikoiskokeella on mittaa yli 24 kilometriä ja se toimii samalla Power Stagena. Sunnuntaina ei ajeta muita erikoiskokeita.

Kisa käynnistyy ralliviikon torstaina perinteisin menoin Jyväskylässä Harjun Supererikoiskokeella. Ralliperjantai on hyvin pitkälti viimevuotisen kaltainen: aamulla lähdetään Laukaaseen ja tuttu Laukaan erikoiskoe ajetaan samanlaisena kuin vuosi sitten. Sieltä mennään Äänekoskelle ja viime kesän uutuuspätkälle, Saarikkaalle. Tähän onkin löydetty nyt uutta haastetta – erikoiskoe ajetaan päinvastaiseen suuntaan.

Äänekosken seuduilta letka jatkaa matkaansa Myhinpäähän. Perjantain lenkin neljäntenä erikoiskokeena ajetaan legendaarinen Ruuhimäki. Maaliin tullaan jo totuttuun tapaan ison hyppyrin saattelemana. Ruuhimäki palvelee jo torstaina testierikoiskokeena, joten alueella tapahtuu kaksi päivää aamusta iltaan.

Päivähuollon jälkeen kaikki edellä mainitut erikoiskokeet ajetaan toiseen kertaan ja illalla lenkiltä palattaessa koukataan vielä Harjulle, Jyväskylän keskustaan ennen iltahuoltoa ja yöpuulle vetäytymistä.

Lauantaina on perinteisesti päästy vetämään ’torpparin asfalttia isoa ja kovaa’ ja näin tänäkin vuonna. Lauantain aloittaa upea Parkkola. Parkkolasta mennään Västilään, joka on viimevuotisesta entisellään, samoin Päijälä. Sitten ajetaan Leustun erikoiskoe Korpilahdella Jyväskylään tullessa.

Päivähuollossa poiketaan jälleen Jyväskylän Paviljongilla ja iltapuolella nämä neljä erikoiskoetta ajetaan toistamiseen. Iltahuoltoon ja yötauolle saavutaan Paviljongille iltakahdeksan pintaan.

Sunnuntai, tai Ounintai, on pyhitetty kokonaan Ouninpohjalle, jossa ajetaan kahdesti.

Reitti kokonaisuudessaan

Lähde: Secto Rally Finland

LUE MYÖS: Näkökulma: Liiga supistuu ja mullistuu 2027 (KiekkoUutiset.fi)