Koronaviruspandemian runtelemassa rallin MM-sarjassa ajetaan tällä kaudella kahdeksan osakilpailua. Virallinen vahvistus asialle saatiin tänään.
WRC vahvistaa verkkosivuillaan, että Belgia tulee tällä kaudella odotetusti mukaan MM-sarjaan.Belgian asfalttipintainen osakilpailu korvaa Japanin kisan ja se ajetaan kauden päätteeksi 19.-21. marraskuuta.
MM-sarja jatkuu 4.-6. syyskuuta Virossa, jossa MM-pisteistä ei tätä ennen ole ajettu.
Sarjasta ehdittiin ajaa kolme osakilpailua, eli Monte Carlo, Ruotsi ja Meksiko, ennen kuin koronaviruspandemia keskeytti kauden.
Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli on hyvissä asetelmissa kolmen ajetun osakilpailun jälkeen.
Mäkisen kuljettajista Sebastien Ogier johtaa sarjaa 62 pisteellä. Tiimikavereista Elfyn Evans (54) on toisena ja Kalle Rovanperä (40) neljäntenä.
Evansin ja Rovanperän väliin MM-pisteissä on kiilannut Hyundain Thierry Neuville. Rovanperä tosin hiillostaa Neuvillea vain kahden pisteen päässä.
































