Hyundain virolaiskuljettaja Ott Tänakin peli on pelattu lopullisesti rallin MM-sarjan käynnistäneessä Monte Carlon kisassa.

Tänäk vahvistaa asian Twitter-tilillään.

– Olemme takaisin huollossa, mutta valitettavasti joudumme vetäytymään kisasta, koska meillä oli kaksi rengasrikkoa ja vain yksi varapyörä. Uusintastartti ei ole mahdollista sunnuntaina tämän kilpailun sääntöjen vuoksi.

Tänak lähti lauantain lenkille kolmannelta sijalta.

Hän kärsi kuitenkin rengasrikon heti aamun avauspätkän alkupuolella ja putosi kokonaiskisassa viidenneksi kauas kärjestä. Toyotan Kalle Rovanperä nousi siinä vaiheessa kolmanneksi.

Tänak teloi autonsa eturenkaan aamulla kiveen, mutta seuraavan pätkän takaisku oli vieläkin kohtalokkaampi ja hän joutui pysähtymään kertaalleen noin 6,2 kilometriä ennen maalia.

Tänak nilkutti kuitenkin maaliin ja sieltä edelleen huoltoon, vaikka vasemmassa takapyörässä oli enää vanne jäljellä.

Monte Carlosta on kehkeytymässä vuoden 2019 maailmanmestarille todellinen painajainen. Monte päättyi viime vuonna Tänakin osalta karmeaan ulosajoon.

https://twitter.com/OttTanak/status/1352927722469785602

LUE MYÖS: Ella Junnilan ”kansalaisuus muuttui ranskalaiseksi” (UrheiluAreena.fi)