
Brittiläinen Oliver Bearman säväytti viime lauantaina ajetussa Saudi-Arabian F1-kilpailussa Ferrarin ratissa.
Bearman, 18, sijoittui ensimmäisessä F1-kilpailussaan peräti seitsemänneksi. Se oli hämmästyttävä tulos, kun ajatellaan, että Bearman oli vasta edellisenä päivänä kuulla, että ajaisi Saudi-Arabiassa kilpaa, kun Carlos Sainz joutui umpilisäkeoperaatioon.
Bearman on F1-huhujen kuuma nimi. Hänestä povataan sarjan seuraavaa brittitähteä.
The Sun-lehti uutisoi Bearmanista tällä viikolla hämmentävän faktan. Bearman oli reputtanut ajokorttiin oikeuttavan ajokokeen, jota Suomessa kansankielellä kutsutaan inssiajoksi.
Bearman oli tehnyt ratkaisevan virheen mokattuaan liikennevaloissa. Niinpä hän joutui ottamaan ylimääräisiä ajotunteja.
The Sun-lehti on haastatellut Bearmanin autokouluopettajaa David Curreyta, jonka antamat lisätunnit auttoivat Bearmanin lopulta saamaan ajokortin. Bearman maksoi kahdesti ajotunnista Curreylle 74 puntaa eli reilut 80 euroa.
Curreyn mukaan lisätunnit suoritettiin Bearmanin omalla BMW-autolla.
– Tunsin oloni täysin turvalliseksi, vaikka minulla ei ollut apupolkimia käytössäni. Hän oli myös hyvin kohtelias. Neuvoa hän kysyi ohituksiin.
Kun Bearman oli läpäissyt ajokokeensa, lähetti hän siitä Curreylle tekstiviestin.
Lue myös:Tekikö Ferrari virheen? – Lewis Hamiltonista tylyjä analyyseja