Kuusi osakilpailua käsittävän Drifting SM-sarjan neljäs osakilpailu kaudella 2022 ajettiin Ahveniston moottoriradalla tänään sunnuntaina. Kilpailun voittoon ajoi Juha Koskiniemi, joka päätti pitkän kakkossijaputkensa voittoon.

Ahveniston moottoriradan suolenkillä ajettu osakilpailu tarjosi lajitteluissa kovavauhtisia ajosuorituksia. Yli 90 pisteen suorittajia ei kuitenkaan saatu kuin kaksi ja ne tekivät SM-pistekärki Juha Koskiniemi (FPDA) sekä pistekakkonen Juha Pöytälaakso (FPDA). Ykköseksi ajoi Koskiniemi 94 pisteellä, joka otti samalla kauden ensimmäisen lajitteluvoittonsa.

– Ihan mukavasti meni, mahtavaa oli päästä ajamaan vähän isommalla radalla. Pieniä ongelmia tuli lajittelun toisessa vedossa, kun laturi hajosi, joten pikku hommaa olisi vielä ennen kaaviota, Koskiniemi valaisi.

Pöytälaakso jatkoi tämän kauden loistavia lajittelusuorituksiaan 90 pisteellä. Kolmanneksi tyylitteli Jarkko Jylhä (FPDA) 88 pisteellä. Viiden kärjen täydensivät Mikko Viitala (KiikoisAS) ja Tero Lahnakoski (FPDA), jotka lajittelivat molemmat 85 pistettä.

Lajittelujen tulokset antoivat hyvin osviittaa myös itse kilpailun tuloksille. Vain Viitala ja Lahnakoski vaihtoivat paikkaa lopullisissa tuloksissa. TOP4-vaiheeseen etenivät siis Lahnakosken lisäksi Jylhä, Pöytälaakso ja Koskiniemi.

Vastakkain asettuivat Koskiniemi ja Lahnakoski sekä Pöytälaakso ja Jylhä. Tältä kaudelta jo tutuksi tulleeseen tyyliin finaaliin tiensä raivasivat Juhat Pöytälaakso ja Koskiniemi. Kyseessä oli jo kaksikon kolmas finaalikohtaaminen kuluvalla kaudella.

Pronssifinaalissa kohtasivat näin Jylhä ja Lahnakoski. Jylhä onnistui tuomariston makuun vedoissaan paremmin ja otti näin ensimmäisen palkintopallisijan lyhyellä SM-urallaan.

Finaali oli jälleen äärimmäisen tasaväkinen, mutta lopulta tuomaristo suhteellisen nopeastikin totesi Koskiniemen suoriutuneen paremmin. Samalla Koskiniemi päätti kolmen kisan hopeaputken sekä Pöytälaakson kahden kisan voittoputken.

– Tänään meni kaikki niin kuin suunniteltiin. Pitkään on voittoa jahdattu ja nyt se vihdoinkin tuli, ei voi olla kuin tyytyväinen. Koitetaan jatkaa ensi viikolla samaan tahtiin, Koskiniemi tunnelmoi kisan päätteeksi.Sarjan pistetilanteessa Koskiniemi sai kasvatettua pistejohtoaan Pöytälaaksoon nähden. Koskiniemellä on koossa nyt 411 pistettä ja Pöytälaaksolla 329. Ahvenistolla seitsemänneksi jäänyt Jonathan Hast (FPDA) jatkaa sarjan kolmantena 249 pisteellä.

Drifting SM-sarja jatkuu heti ensi viikon lauantaina Seinäjoella, kun vuorossa on kauden viides osakilpailu, EPUA Drifting SM.

Lähde: Tiedote. Kuva: Loudlife Media/AKK

Lue myös:Kolari kuumensi tunteet: ”V*tun idiootti, toivottavasti hän ei pääse F1-sarjaan!”

LUE MYÖS: Valtteri Bottas vahvisti tylyn totuuden Mercedes-vuodestaan (RalliF1.fi)