
Sauberin Nico Hülkenberg teki hurjan sensaation sunnuntaina Britannian F1-kisassa Silverstonessa.
Kokenut Hülkenberg lähti kisaan vasta 19. lähtöruudusta, mutta oli komeasti lopulta peräti kolmas. Kyseessä oli saksalaiskuljettajan ensimmäinen palkintosija hänen pitkällä F1-urallaan.
– Olihan tätä jo odotettu vai mitä, Hülkenberg naurahti F1-sarjan haastattelussa.
– Mikä kilpailu – jouduimme tulemaan aivan hänniltä ja tekemään kaiken uusiksi aivan kuten viime viikonloppuna. Olosuhteet olivat hullut, koko kisa mentiin selviytymismoodissa. Olimme todella iskussa – ei yhtään virhettä, hän jatkoi.
Hülkenberg oli hieman epäuskoinen sen suhteen, mitä oli juuri tapahtunut. Hän piti Silverstonen yhdeksänkertaisen voittajan Lewis Hamiltonin takanaan.
– Tänään olin epäuskoinen viimeiseen varikkopysähdykseen asti. Sitten kuulin, että olimme saaneet eroa Lewisiin. Ajattelin, että nyt on vähän hengitystilaa – mutta sitten hän alkoi taas kuroa eroa kiinni. Paine oli kova, intensiivinen kisa, mutta emme murtuneet.
– Ajattelin, että hän antaa kaikkensa kotiyleisönsä edessä – mutta anteeksi kaverit, tämä oli myös minun päiväni!