Mikko Hirvonen voitti ensimmäistä kertaa Jyväskylän MM-rallin sunnuntaina. Ford-pilotti dominoi kisaa lähdöstä maaliin asti ja palokkalaisen voitto alkoi varmistumaan jo lauantaina, kun Hirvosen pahin kilpakumppani Sebastien Loeb kärsi rengasrikon. Eroa Hirvosen ja Loebin välille jäi lopulta 25,1 sekuntia.
Ruokamyrkytyksestä kärsinyt Jari-Matti Latvala nousi Citroenin espanjalaiskuski Dani Sordon edelle lauantai-iltapäivän upealla ajollaan ja tuurilainen onnistui pitämään Sordon takanaan sunnuntain viimeisellä neljällä pätkällä.
Suomen MM-rallin viidettä tilaa pääsi juhlimaan Fordin Matti Rantanen, joka pystyi kukistamaan Citroenin junioritallin Sebastien Ogierin Ruuhimäen erikoiskokeella. Rantanen vei viidennen tilan lopulta vain kolmen kymmenyksen turvin.
Seitsemännelle tilalle Jyväskylässä ylsi Jari Ketomaa Subarullaan ennen Stobart Fordin Matthew Wilsonia. Khalid Al Qassimi oli kisan yhdeksäs ja N-ryhmän voittaja Juho Hänninen kymmenes.
– On aika upee fiilis, kädet meinaa kyllä täristä. Koitin koko ajan ajatella, että loppuun asti on tultava varmasti. Olen katsonut tätä rallia pikkupojasta asti ja nyt vihdoin voitin sen. Mahtavaa saada nimi niiden kaikkien suomalaislegendojen joukkoon, Hirvonen kertoi Ylen Ralliradiossa viimeisen pätkän, Ruuhimäen maalissa.
– Kyllä tuntuu todella hyvältä. Puolan jälkeen painetta on ollut paljon, Pystyttiin Sordosta puristamaan ohitse ja se on iso asia minulle. Haluan kiittää monia ihmisiä tuesta, kolmanneksi ajanut Latvala puolestaan totesi.
Hirvonen johtaa nyt MM-sarjaa kolmen pisteen turvin ennen Citroenin viisinkertaista maailmanmestari Sebastien Loebia. Dani Sordo on MM-pisteissä kolmatena ja Jari-Matti Latvala nousi kolmannen tilansa myötä neljänneksi ohi Stobart Fordin Henning Solbergin. Ajamatta on kolme rallia. Taisto jatkuu Australiassa syyskuussa ja sen jälkeen on vielä ohjelmassa Katalonian ja Walesin kisat lokakuussa.
Suomen MM-rallin tulokset
1. Mikko Hirvonen (FIN) Ford 2.50.40,9
2. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +25,1
3. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford +49,9
4. Daniel Sordo (ESP) Citroen +1.06,1
5. Matti Rantanen (FIN) Ford +4.18,2
6. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +4.18,5
7. Jari Ketomaa (FIN) Subaru +5.07,5
8. Matthew Wilson (ENG) Ford +6.33,6
Ek23 Ruuhimäki, tulokset:
1. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford 3.12,4
2. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +0,5
3. Matti Rantanen (FIN) Ford +0,8
4. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +1,0
5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +2,3
6. Matthew Wilson (ENG) Ford +3,5
7. Mikko Hirvonen (FIN) Ford +2,5
8. Jari Ketomaa (FIN) Subaru +6,2
































