Formula ykkösten kausi jatkuu tänä viikonloppuna Floridassa. Ohjelmassa on F1-historian kolmas Miamin osakilpailu.

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen korostaa sprinttiviikonlopun tuomia haasteita tallien kamppaillessa oikeiden säätöjen löytämiseksi.

– Tänä viikonloppuna Miami isännöi kauden toista sprinttiviikonloppua. Uusi formaatti, jossa lauantain sprinttikisa ajetaan ennen varsinaisia aika-ajoja, on jo tuonut talleille lisäpaineita löytää oikeat säädöt nopeasti. Aikaa ei ole hukattavaksi. Tallien on oltava täysin tilanteen tasalla ja varmoja viikonlopun teknisestä suunnasta, Häkkinen kommentoi Unibetin blogissaan.

Max Verstappen voitti kaksi aiempaa Miamin kisaa ja on suosikki myös ensi sunnuntain kilpailussa. Häkkisen mukaan Verstappen voi saada Ferrarin leiristä kuitenkin kovan haasteen.

– Vuonna 2022 Ferrarilla oli Miamissa vahva kisa. Talli valtasi aika-ajoissa eturivin, ja molemmat kuskit olivat kisan jälkeen palkintopallilla. Viime vuosi oli vaikeampi. Talli on kuitenkin ottanut hyviä edistysaskelia tallipäällikkö Frederic Vasseurin komennossa, ja uskon, että Charles Leclerc ja Carlos Sainz ovat todennäköisimmin ne, jotka voivat häiritä Red Bullin juhlia. Etenkin, jos Max ei ole täysin iskussa, Häkkinen ennustaa.

Lue myös:Miami saattaa olla F1-kuskin viimeinen kisa

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähti tähtien takana – laita tämä puolustajatähti seurantaan (Siniviiva.fi)