Mick Schumacher pitää jalkaansa edelleen F1-oven välissä, kun hän yrittää palata kuninkuusluokkaan. Hän on mukana kuljettajaspekulaatioissa paikkoja jaettaessa.

Schumacher sai Haasilta potkut kauden 2022 päätteeksi. Schumacherin näytöt tallissa jäivät varsin vähäisiksi muutamista väläytyksistä huolimatta.

Mercedes otti hänet siipensä alle varakuskiksi, mutta tie ykköstalliin Lewis Hamiltonin korvaajaksi on tukossa. Toto Wolff on jo F1-lähteiden mukaan ilmoittanut Schumacherille, ettei tämä ole vaihtoehto.

Schumacher ajaa tällä kaudella Alpinen tallissa kestävyyskisoja. Alpinelta saattaakin vapautua paikka myös F1:ssä, sillä Esteban Oconin ja Pierre Gaslyn odotetaan siirtyvän muualle.

– Hän on varmasti yksi vaihtoehdoista. Kuten moni muukin. Mick tekee erinomaista työtä kestävyysajoissa. Hänen ajatustapansa on hyvän vaikuttava, Alpinen tallipomo Bruno Famin totesi Imolan GP:n yhteydessä.

– Tärkeintä ei ole arvioida kuljettajaa pelkästään ajosuorituksen perusteella, mutta Mick on ollut uskomaton hänen sopeutumisessaan kestävyysajon ajatusmaailmaan. Heti ensimmäisestä minuutista lähtien hän on ollut erittäin yhteistyöhaluinen ja auttavainen tallikavereitaan kohtaan, Famin kehaisee.

Alpine on nostettu myös yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi Valtteri Bottakselle, mutta tällä hetkellä Williams näyttää hänen kannaltaan todennäköisimmältä osoitteelta.

Lue myös: Carlos Sainz käynyt tutustumassa talleihin – ratkaisun hetket lähestyvät

Lue myös: Sebastian Vettel paljasti F1-suunnitelmansa – ”Olen miettinyt paluuta”

LUE MYÖS: Toyota-pomo avasi oven: Janni Hussille huippupaikka MM-sarjassa? (RalliF1.fi)