Sebastien Loeb vankisti asemiaan rallin MM-sarjan kärkipaikalla ajettuaan voittoon lauantaina päättyneessä Jordanian MM-rallissa. Loeb oli noussut kisan kärkeen lauantaina, eivätkä Fordin ja Citroenin paljon eskustelua herättäneet taktikoinnit muuttaneet hänen asemiaan. Toiseksi sijoittuneen Jari-Matti Latvalan Loeb päihitti 35,8 sekunnilla.
Petter Solberg tyytyi päätöspäivänä varmistelemaan kolmostilaansa ja onnistui tavoitteessaan. Neljänneksi ajoi Daniel Sordo, viidenneksi Matthew Wilson ja kuudenneksi Sebastien Ogier. Federico Villagra oli seitsemäs ja ensi kertaa MM-rallissa maaliin päässyt Kimi Räikkönen kahdeksas. Räikkösen tuulilasiin heiteltiin kiviä, mutta hän pystyi jatkamaan.
Päätöspäivänä Sebastien Ogier ja Mikko Hirvonen saivat massiiviset aikasakot heidän taktikoituaan talliensa käskystä lähtöpaikkoja tulemalla aikatarkastukseen liian aikaisin. Kisassa lauantaina ulosajoon keskeyttänyt Hirvonen jatkoi kisaa superrallisäännöllä sunnuntaina ja aikasakkojen myötä hän hävisi Loebille lopulta 46 minuutilla.
Jordanian rallin lopputulokset
1. Sebastien Loeb(FRA)Citroen 3.51.35,9
2. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford+35,8
3. Petter Solberg(NOR)Citroen+1.11,8
4. Daniel Sordo(ESP)Citroen+1.49,3
5. Matthew Wilson (GBR)Ford+8.24,3
6. Sebastien Ogier (FRA)Citroen+10.26,4
7. Federico Villagra (ARG) Ford+11.28,0
8. Kimi Räikkönen (FIN)Citroen+12.31,0































