Edellisessä rallissa vihdoin potentiaaliaan lunastanut Jari-Matti Latvala on itseluottamusta täynnä ennen viikonlopun Sardinian MM-rallia. Latvala juhli Kreikan haastavissa oloissa ajetussa MM-rallissa voittoa, mikä oli hänen ensimmäinen nykyiselle tallilleen ja ensimmäinen sitten viime vuoden Britannian rallin.
– Pidän Italian rallista. Kisassa on muutamia todella nopeita pätkiä. Siinä ajetaan lähellä kiviä ja puita suurella vauhdilla, joten ajon pitää olla tarkkaa, Latvala kertoo tulevasta haasteesta Volkswagenin verkkosivuilla.
– Tien pinta on itse asiassa kohtalaisen kovaa, mutta pinnalla on yleensä paksu hiekkakerros. Sen vuoksi pito tiehen ei ole täydellinen ja erikoiskokeista tulee liukkaita. Tämä asettaa haasteet oikeiden säätöjen löytämiselle.
Latvalan alkukausi oli todella hankala ja mies otti pahasti nokkaan tallikaveriltaan Sebastian Ogierilta. Edellisessä kolmessa rallissa mies on kuitenkin ajanut palkintokorokkeelle saldolla kaksi kolmatta sijaa ja voitto. Ogier toki johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti.
Kreikan rallin jälkeen Latvala itsekin totesi, että vihdoin sitä on oppinut jotain, kun mies ajoi maaliin johtoasemasta ilman monesti aiemmin nähtyjä viime hetkien sähläämisiä.
– Löysimme hyvän perustan Kreikasta ja toivon, että pystyn taistelemaan kaikissa loppukauden kisoissa voitosta. Tärkein asia on pyrkiä olla sekä nopea että tasainen.
































