MotoGP-sarjassa nähdään kauden käynnistymiselle tällä hetkellä ainoana vaihtoehtona se, että kisat ajetaan ilman yleisöä. Näin tapahtuisi nähtävästi myös KymiRingillä, jos Suomen GP päästäisiin ajamaan suunnitellusti 12. heinäkuuta.

MotoGP-sarjan promoottori Dornan pääjohtaja Carmelo Ezpeleta nostaa Suomen kisan osalta esiin kuitenkin myös toisen huolenaiheen koronaviruspandemian lisäksi.

– Neuvottelemme siitä, että voisimme ajaa Saksan ja Hollannin kisat kesäkuun lopussa suljettujen ovien takana. Sitten seuraava kisa on heinäkuussa Suomessa, mutta homologointiasiat vaikeuttavat sitä, Ezpeleta kertoo espanjalaislehti AS:lle.

Homologointi on työkalu, jolla tarkistetaan rata ja rakenteet, jotta saadaan varmuus siitä, että se on sääntöjen mukainen ja soveltuu kilpailun järjestämiseen.

Kansainvälisen moottoriliiton FIM:n italialainen turvallisuuspäällikkö Franco Uncini kertoi jokunen aika sitten, että hän ei ole päässyt tekemään kyseistä tarkastusta KymiRingillä vallitsevien matkustusrajoitusten takia.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)