Barcelonan metropolialueella Montmelossa sijaitseva Circuit de Catalunyan moottorirata on isännöinyt Espanjan F1-kilpailua vuodesta 1991 lähtien.

Espanjan osakilpailun historia Barcelonassa voi kuitenkin päättyä kauden 2026 jälkeen. Silloin Barcelonan sopimus on katkolla.

Välttämättä jatkosopimusta ei tule. Espanjan pääkaupungissa Madridissa on määrä ajaa F1-kisoja 2026 lähtien katuradalla. Tästä on tehty jo sopimus.

Mutta Barcelonassa ei luovuteta. Rataa tullaan remontoimaan noin 50 miljoonalla eurolla ja investoinnissa on otettu huomioon myös F1-kisan tulevaisuus. Ratayhtiön johtaja Jose Lluis Santamaria kommentoi espanjalaismedioille, että optimismia on ilmassa.

Barcelonan kaupunki on lisännyt yhteistyötä F1-kisan suhteen. F1-viikonloppuna Barcelonassa tullaan järjestämään lisää oheistapahtumia, mikä puoltaa F1-kisan jatkoa.

Yhdysvalloissa ajetaan nykyään kolme F1-kisaa kaudessa ja Italiassa kaksi. Siksi Santamarian mukaan on perusteltua, että Espanjassakin voitaisiin ajaa kaksi kisaa kaudessa.

On myös mahdollista, että Barcelona voisi vuorotella toisen kisajärjestäjän kanssa. Vaihtoehtoja voisivat tässä projektissa olla Italian Imola, Saksan Hockenheim tai Ranskan Paul Ricard.

Lue myös:Valtteri Bottaksen ura katkolla – näin hän kommentoi tilannettaan

LUE MYÖS: Näkökulma: Tuhlaajapojan perintö – Neymarin päättymätön juhla (FutisUutiset.fi)