Toyotan tallipäällikkönä debytoiva Jari-Matti Latvala myöntää, että hänkään ei osannut odottaa Kalle Rovanperältä niin väkevää vauhtia, mitä nuorukainen MM-sarjan korkanneen Monte Carlo-rallin avauspäivänä esitti.

Rovanperä oli päivän nopein Toyota-kuljettaja ajamalla toiseksi kovimman ajan torstain molemmille erikoiskokeille.

Rovanperää räväkkäämpään vauhtiin pystyi vain Hyundain Ott Tänak, joka takoi pohjat molemmille pätkille. Tänakilla on silti vain 3,3 sekunnin etu puolellaan Rovanperään.

– Todella upea suoritus Kallelta. En olisi odottanut, että hän on tuossa vauhdissa. Upeaa nähdä, että hänellä oli noin kova luotto ajamiseen ja tekemiseen. Ihailtavaa nähdä, miten hyvin hän ajoi, Latvala kehuu Rovanperää MTV Urheilulle.

Latvala kertoo olettaneensa, että Elfyn Evans olisi ollut hänen kaartinsa kiireisin kuljettaja Monten avauspäivänä.

Evans ajoi kelpo päivän, mutta Rovanperän vauhtiin hänelläkään ei ollut asiaa. Evans on kisassa kolmantena 8,5 sekuntia kärjen takana.

Latvalan johtaman trion kolmas kuljettaja, hallitseva maailmanmestari Sebastian Ogier on puolestaan viidentenä. Jarruongelmia valitellut seitsenkertainen maailmanmestari on jäänyt Tänakista 16,9 sekuntia.

Sunnuntaina päättyvässä Monte Carlo-rallissa ajetaan perjantaina viisi erikoiskoetta.

Linkki MTV:n juttuun: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kalle-rovanperan-huima-avauspaiva-yllatti-jari-matti-latvalan-taysin-todella-upea-suoritus/8043802#gs.qrajmi

Kuva: Toyota Gazoo

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1352299832866729991

LUE MYÖS: Ella Junnilan ”kansalaisuus muuttui ranskalaiseksi” (UrheiluAreena.fi)