Mikko Hirvonen koki lauantaina katkeran pettymyksen jouduttuaan Argentiinan rallissa keskeyttämään moottorivian takia. Ennen keskeystystään Hirvonen oli ollut kisassa toisena ja hän oli tiukasti taistelemassa kisan voitosta Sebastien Loebin kanssa.

– Moottorin lämpötila nousi hyvin nopeasti ja moottori meni turvatilaan. Ajoin ek:n hitaasti loppuun ja tiesin kyseen olleen suuremmasta ongelmasta. Jäähdyttäjässä ei ollut vettä. Puhuttuani insinöörini kanssa puhelimessa, tuli selväksi, ettei mitään ollut tehtävissä, kommentoi Hirvonen Fordin tiedotteen mukaan.

Hirvonen myöntää, että mestaruusmahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet.

– Olen pettynyt, koska olin ajanut pohja-ajan edellisellä ek:lla ja taistelu olisi jatkunut sunnuntaina. Olisin voinut voittaa, Hirvonen sanoi.

– Mestaruustaiston suhteen näyttää hyvin vaikealta. Argentiina ei ole ollut minulle mukava, Hirvonen kertoi ja muisteli kilpailun aiempien vuosien pettymyksiään.

LUE MYÖS: Jere Karalahden ottelut kärsivät inflaation – seuraavaksi mäkihyppyä Valavuorta vastaan? (Atleetti.fi)